Tiistaina pidetyn 100 vuoden investointi -raideseminaarin aluksi järjestettiin poliitikkojen paneelikeskustelu, johon osallistui kansanedustajia kuudesta eri puolueesta. Varsinaissuomalaisia oli mukana kolme, kokoomuksen Petteri Orpo, perussuomalaisten Vilhelm Junnila ja vasemmistoliiton Li Andersson.

Paneelin lopuksi parlamentaarikoilta kysyttiin, mitä heidän mielestään tulevaan hallitusohjelmaan tulisi kirjata nopeista raideliikenneyhteyksistä. Kokoomuksen turkulaispuheenjohtaja Petteri Orpo haluaa Tunnin junan mukaan hallitusohjelmaan ja korostaa toteutuksessa hankeyhtiöitä.

– Seuraavalla hallituskaudella pitäisi ehdottomasti pystyä etenemään. Samaan aikaan tulisi rakentaa näkymää siitä, miten seuraavien vuosien vuosikymmenten aikana edetään muiden isojen yhteyksien kanssa. Silloin kun nämä tehdään hankeyhtiöiden kautta ja irrotetaan ne budjettitaloudesta, pystymme hoitamaan tärkeää perustiestön korjausvelkaa ja myös näitä maakunnallisia hankkeita.

Perussuomalaisten naantalilaiskansanedustaja Vilhelm Junnila tähdentää, että selvitysten mukaan olemassa olevan rantaradan kunnostukseen on turha laittaa rahaa. Hän korostaa myös sitä, että junaan pitää saada riittävästi EU-tukea Verkkojen Eurooppa -rahastosta eli CEF:istä.

– Rantarata kiertää niin paljon ja on niin huonokuntoinen, että siellä ei tuntiin päästä, vaikka mitä tehtäisiin. Kaiken logiikan mukaan silloin järkevämpää on tehdä matka-aikaa lyhentävä oikorata. Väylävirasto on laskenut, että muut ratkaisut vaikkapa kaksoisraiteen nykyisen ratalinjauksen viereen maksaisivat enemmän kuin tämä Tunnin juna. Eikä kysymys siis ole pelkästään junasta.

Vasemmistoliiton turkulainen puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson korostaa raiteiden merkitystä vihreässä siirtymässä ja katsoo, että seuraavan hallituksen tärkeimpiä tavoitteita on saada kirjattua riittävästi rahaa raiteisiin.

– Nyt tehdään tulevaisuuteen katsovia pitkäaikaisia investointeja. Mielestäni kaikista liikennehankkeisiin osoitetuista rahoista 70 prosenttia voisi mennä jatkossa raiteisiin. Seuraavaan hallitusohjelmaan kirjaisin tarvittavat toteuttamispäätökset Turun tunnin junaan liittyen ja varmistaisin sen, että hakukierroksilla olemme liikellä ajoissa. Sen lisäksi tarvitaan jonkunlainen marssijärjestys seuraavien junahankkeiden osalta.

Helsigin Pasilassa järjestettyyn paneeliin osallistuivat myös vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo sekä kansanedustajat SDP:n Suna Kymäläinen ja keskustan Markus Lohi.