Perussuomalaiset on ylivoimaisesti suosituin puolue niiden keskuudessa, jotka saavat äänestää tänä keväänä ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa, selviää Helsingin Sanomien kyselystä.

Vastaajista 28 prosenttia äänestäisi perussuomalaisia, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. Toisena on SDP, jota äänestäisi 13 prosenttia vastaajista. Kolmanneksi suosituin on vihreät 11 prosentilla.

Perässä tulee kokoomus yhdeksällä, keskusta seitsemällä ja vasemmistoliitto kuudella prosentilla. Vastaajista noin viidennes ei osannut tai halunnut sanoa kantaansa, ja kolme prosenttia kertoi, ettei äänestä.

HS:n kyselyn toteutti Kantar, ja vastaukset kerättiin kuunvaihteessa internetpaneelissa. Kyselyyn vastasi 624 ihmistä, jotka ovat ensi kertaa äänestämään oikeutettuja. Virhemarginaali on koko aineiston tasolla suurimmillaan noin 3,9 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Voit keskustella aiheesta 16.2. kello 23:een saakka.