Satakunnan hyvinvointialueen valtuuston kokouksen jälkeen kahden poliitikon välillä syntyi sanaharkkaa ja toisen mielestä uhkaavaa, väkivaltaista käyttäytymistä.
Liike Nyt -puolueen valtuutettu Niko Viinamäki ja perussuomalaisten aluevaltuustoryhmän poliittinen avustaja Markku Palomäki kohtasivat toisensa kokouspaikka Pripolin kahvilassa Porissa. Palomäki oli seuraamassa kokousta. Hän on myös Satakunnan perussuomalaisten piirisihteeri.
– Palomäki tarrasi minua kiinni olkapäästä, tökki käteeni ja kylkeeni sekä repi vaatteistani useaan kertaan. Pyysin häntä rauhallisesti lopettamaan ja ottamaan etäisyyttä. Hän oli selvästi arvaamattoman ja tuohtuneen oloinen ja koin tilanteen erittäin epämiellyttäväksi sekä uhkaavaksi, sanoo Viinamäki Ylelle lähettämässään sähköpostiviestissä.
Viinamäen mukaan tapauksella on silminnäkijöitä. Hän sanoo tekevänsä tapahtuneesta rikosilmoituksen.
– Mielestäni tällaista uhkaavan väkivaltaista ja törkeän epäasiallista käytöstä ei kuulu hyväksyä missään tilanteessa. Edustajien fyysinen koskemattomuus on tärkeä osa sivistysvaltion demokratia, hän perustelee viestissään.
”Isällisesti kosketin häntä olkapäästä”
Markku Palomäki on hämmästynyt Viinamäen väitteistä. Hän kiistää uhittelun ja kertoo vaihtaneensa Viinamäen kanssa kokouksen jälkeen muutaman sanan koskien tämän puheenvuoroa aluevaltuuston kokouksessa.
– Isällisesti kosketin häntä kaksi kertaa olkapäästä ja pyysin häntä rauhoittumaan. Olen nähnyt sähköpostin, miten hän tapahtumia kuvailee ja täytyy sanoa, että olen aika huolissani hänen terveydentilastaan.
Palomäki sanoo Viinamäen tapaan, että tapauksella on silminnäkijöitä.
Maanantain kokouksessa Satakunnan hyvinvointialueen valtuusto päätti perustaa tilapäisen valiokunnan selvittämään hyvinvointialueen hallitussotkua. Se on aiheutunut siitä, että perussuomalaisista Liike Nyt -puolueeseen siirtynyt aluehallituksen jäsen Christa Lahto ei ole suostunut luopumaan vapaaehtoisesti hallituspaikastaan.