Rkp:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson peruu työmatkansa Namibiaan ja Etelä-Afrikkaan loukkaantumisen vuoksi.

Henrikssonin oli määrä lähteä sunnuntaina viideksi päiväksi Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan tapaamaan maiden oikeusalan toimijoita ja kansalaisjärjestöjen edustajia.

Henriksson kertoi lauantai-iltana Facebook-päivityksessään, että hän kaatui tennistä pelatessaan niin, että hänen käsivarteensa tuli murtuma. Hän kertoo myös loukanneensa polvensa.

– Aina ei kaikki mene niin kuin Strömsössä. Tänään kaaduin niin pahasti, että käsivarteen tuli murtuma, Henriksson kertoi iltayhdeksän jälkeen lauantai-iltana päivityksessään.

Päivityksen yhteydessä Henriksson julkaisi kuvan itsestään käsi lastassa. Hän kiittää päivityksessään myös saamaansa hoitoa Pietarsaaren sairaalassa.

– Nyt kotona ja totuttelen siihen, että minulla on toistaiseksi vain yksi käsi ja yksi jalka tukenani, hän kirjoittaa.

Henriksson on kotoisin Pietarsaaresta Pohjanmaalta.

Henrikssonin loukkaantumisesta kertoi aiemmin muun muassa Vasabladet.