Ylen tietojen mukaan pääministeri Sanna Marin (sd.) kutsuu ensi viikolla ainakin keskustan puheenjohtajan Annika Saarikon pelisääntökeskusteluun hallituksessa toimimisesta.
Syynä on translain käsittely sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, jossa keskustalaiset jäsenet äänestivät mietintöä vastaan. Muiden hallituspuolueiden jäsenet liputtivat esityksen puolesta.
Keskustalaisille kansanedustajille oli luvattu asiassa omantunnonvapaus, mutta tulkintaero liittyy nyt siihen, koskiko tämä myös valiokuntakäsittelyä.
Demarit korostavat keskustajohdon luvanneen, että esitys etenee valiokunnissa. Keskustalaiset puolestaan sanovat, että omantunnonvapaus koski myös valiokuntakäsittelyä.
Lopulta mietintö eteni, kun kokoomuslaiset valiokunnan jäsenet liittyivät esityksen taakse siihen tehtyjen pienten muutosten jälkeen.
Mutta millainen Marinin ja Saarikon tapaamisesta ensi viikolla tulee?
Hallituskumppaneiden odotukset eivät ole suuria
Kaikki Ylen haastattelemat lähteet pitävät hallituksen koossa säilymistä varmana. Syytkin ovat selvät.
Kaikki hallituspuolueet haluavat vielä saada tavoitteitaan läpi loppukaudesta. Vasemmistopuolueista korostetaan kansalaisten sähkötukea ja keskustalaiset puolestaan haikailevat maatalousrahojen perään. Niistä olisi vielä lähiaikoina tarkoitus päättää.
Osa hallituskumppaneista arvioi, että keskustan on vaikeampi saada vaatimuksiaan läpi nyt, kun se asettui poikkiteloin translain valiokuntakäsittelyssä.
Odotuksia pelisääntösääntökeskustelun sisällöstä vesittää myös se tosiasia, että hallituskautta on jäljellä vain hieman yli kaksi kuukautta.
SDP:ssä ja keskustassa tehdyn analyysin mukaan kansalaiset eivät ymmärtäisi hallituksen kaatamista esitykseen, joka on etenemässä.
Yli 18-vuotias saisi jatkossa määrittää sukupuolensa väestötietojärjestelmään ilman lääkärinlausuntoa.
Samalla laista poistuisi vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä, jotta sukupuolen voi korjata väestötietojärjestelmään.
Muissa hallituskumppaneissa odotukset keskustelulle ovat laimeat, sillä pelisäännöistä on puhuttu jo aiemmin muun muassa luonnonsuojelulain yhteydessä, eikä mikään näytä muuttuneen.
Osa hallituskumppaneista arvosteleekin puheenjohtaja Saarikkoa ja eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Eeva Kallia (kesk.) siitä, etteivät he saa pidettyä eduskuntaryhmää näpeissään.
Translaki eteni epäonnisten tähtien alla
Translain onni tuntui loppuvan hallitusohjelmaneuvotteluihin. Hallitus kirjasi ohjelmaansa, että se säätää lain, joka vahvistaa itsemääräämisoikeutta sukupuolen vahvistamisessa.
Vahvasta hallitusohjelmakirjauksesta huolimatta esitys eteni eduskuntaan vasta viime vuoden syksyllä. Esityksen mietintövaliokunnaksi tuli sosiaali- ja terveysvaliokunta.
Ylen tietojen mukaan keskustan johdossa tehtiin ratkaisu, ettei eduskuntaryhmä pakota valiokunnan konservatiivisia jäseniä äänestämään omaatuntoa vastaan. Samalla keskusta ja muut hallituspuolueet sopivat, että esitys etenee eduskunnassa.
Muissa hallituspuolueissa oli pelkoa, että keskusta hautaa esityksen valiokuntaan. Keskustalaiset luottivat, että esitys etenee kokoomuslaisten äänillä, joten asiasta ei muodostuisi ongelmaa.
Yhtälössä oli yksi hankaluus: keskustalaisten lisäksi valiokuntaan oli valikoitunut esitykselle kriittisiä kokoomuslaisia.
Vielä päivää ennen mietinnön valmistumista näytti siltä, että valiokunnan enemmistö äänestää mietintöä vastaan. Kokoomuslaiset kansanedustajat päätyivät kuitenkin kannattamaan mietintöä, kun esitykseen saatiin pykälä, jonka mukaan sukupuolen voi korjata pääsääntöisesti vain vuoden välein.
Muista puolueista epäillään, että kokoomus asetti painetta puolueensa jäseniin valiokunnassa, jotta mietintö hyväksyttäisiin.
Pääministeri puhui itsensä pussiin
Pääministeri Marinilta ei välttämättä ollut viisasta vaatia keskustan eduskuntaryhmältä toimia sosiaali- ja terveysvaliokunnan toiminnan vuoksi. Ei varsinkaan sen jälkeen, kun hän oli uhannut joulukuussa hallituksen erolla, mikäli sen sisällä tapahtuisi uusia irtiottoja.
Näin Marin joutui pyörtämään aiempia uhkauksia, koska ainakin hänen tulkintansa mukaan keskusta oli pettänyt sopimuksen translain edistämisessä.
Ylen tietojen mukaan SDP:n ryhmä keskusteli hallituksen erosta torstaina, mutta kyse ei ollut vakavasti otettavista ehdotuksista.
Voit keskustella lauantaihin 21. tammikuuta kello 23:een saakka.