Oulussa kokoomuksen valtuustoryhmä haluaa keskeyttää kaupunginjohtajan hakuprosessin ja avata sen uudestaan ensi vuoden alussa. Haku avattaisiin puolueiden yhdessä sopimin kiinnostavuutta lisäävin muutoksin, ryhmän tiedotteessa ehdotetaan.

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajan Sami Pikkuahon mukaan Oulun kaupunginjohtajan hakuprosessin ikävät käänteet ovat hallinneet julkisuutta, ja ryhmä haluaa nyt puhdistaa ilmapiirin.

– Olemme nyt tilanteessa, jossa ilmassa on salaliittoteorioita, epäilyksiä likaisesta pelistä ja epäluottamusta moneen eri suuntaan, Pikkuaho sanoo.

Haku pitäisi avata puhtaalta pöydältä uudelleen, ja Sami Pikkuaho mukaan mahdollisuuksia tähän vielä on. Nykyisen kaupunginjohtajan Päivi Laajalan määräaikainen virkakausi kestää maaliskuuhun saakka, ja Pikkuaho näkee, että tehtäviä voitaisiin hoitaa väliaikaisesti myös sijaisjärjestelyin.

Oulun kaupunginhallituksen on määrä tiistaina kokouksessaan päättää kaupunginjohtajahaun jatkosta.

Ainakin kokoomuksen kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja Jarmo Husso näkee valtuustoryhmän tiedotteessa nyt kiireen ja pakon leimaavan hakuprosessia. Nämä ovat Husson mukaan huono yhdistelmä, kun Ouluun haetaan muutosjohtajaa.

Oulun kaupunginjohtajakisassa on jouduttu järjestämään kaksi hakukierrosta pätevien ehdokkaiden vähyyden vuoksi. Julkisuudessa on käsitelty myös yksittäisten ehdokkaiden hakuun liittyviä kiemuroita.

Lisää aiheesta:

Oulun kaupunginjohtaja päätti hakea jatkokaudelle virkaansa – mutta vasta, kun hakuaikaa oli jo jatkettu soveltuvien hakijoiden puutteen takia

Headhuntereista huolimatta Oulun kaupunginjohtajahaku jäi vaisuksi – kaupungissa ihmetellään, miksi näin kävi

Korjattu 7.11. kello 10.43 Jarmo Husso on kokoomuksen kaupunginhallitusryhmän puheenjohtaja, ei kokoomuksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kuten tekstissä aiemmin luki.

Aiheesta voi keskustella tiistaihin 8. marraskuuta kello 23:een asti.

Seuraa mitä lähelläsi tapahtuu. Lue ja katso lisää uutisia Pohjois-Pohjanmaalta.