Valtuutettu Niko Viinamäki kuulostaa aidon hämmästyneeltä, kun hän pohtii potkujaan Porin perussuomalaisten valtuustoryhmästä.
– Tuli kyllä täytenä yllätyksenä. Odotan, että puolueen johto ottaisi tähän asiaan kantaa, sillä olemme toimineet ihan sääntöjen mukaisesti, Viinamäki toteaa.
Viinamäki viittaa siihen, että palloiluhallihankkeen keskeyttämistä kannattaneet valtuutetut eli Viinamäen lisäksi Christa Lahto ja Matti Välimäki kertoivat jo ennen valtuuston kokousta muulle ryhmälle, että aikovat äänestää projektin keskeyttämisen puolesta.
Heidän lisäkseen Porin Perussuomalaiset ry:n tekemä erottamispäätös koskee varavaltuutettu Jari Haapaniemeä, joka vastusti palloiluhallin etenemistä teknisessä lautakunnassa.
– Normaalisti kurinpitomenettely menisi niin, että ensin tulee huomautus, tämän jälkeen varoitus ja vasta sitten erottaminen. Pakko kysyä, että onko yhdistyksen puheenjohtajisto tehtäviensä tasalla, Viinamäki pohtii.
Yksi erotetuista eduskuntavaaliehdokkaana
Niko Viinamäki on itsekin Porin Perussuomalaiset ry:n hallituksen jäsen ja saapui paikalle kokoukseen, jossa erottamista käsiteltiin.
– Asia ei ollut edes kokouksen esityslistalla eikä sitä ole muutenkaan puitu valtuuston kokouksen jälkeen esimerkiksi ryhmäkokouksessa.
Valtuustoryhmästä erottamisella voi olla vaikutuksia myös perussuomalaisten eduskuntavaaliponnisteluihin Satakunnassa.
Erotetuista Christa Lahto on jo valittu perussuomalaisten ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin. Eduskuntavaaliehdokkuuksista päättää puolueen piirihallitus.
Piirihallituksen puheenjohtaja Arto Perttula sanoo, että sääntöjen mukaan valtuustoryhmästä erottaminen ei ole este ehdokkuudelle. Perttulan mukaan erottamisasiasta keskustellaan piiritasolla lähiaikoina.
Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta
Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta