Joulukuun mittaus tehtiin viikoilla, jolloin eduskunta oli kuin hornankattila. Väännettiin viinasta ja sote-uudistuksen valinnanvapaudesta. Lisäksi pikkujoulut poikivat sekä ambulanssireissun että rikosilmoituksen.
Mittauksen suurin putoaja on yhä ykkönen, mutta nyt kokoomuksen kannatus putosi ensi kertaa kuntavaalien jälkeen alle 20 prosentin. Miinusta tuli 2,5 prosenttiyksikköä eli muutos on merkittävä eikä mahdu virhemarginaaliin. Lokakuusta kannatusta on kadonnut peräti 3 prosenttiyksikköä.
Viikkokohtaiset luvut osoittavat, että erityisen paljon kokoomuksen kannatusta katosi joulukuun puolenvälin jälkeen ja suurissa kaupungeissa.
Pudotus ajoittui aikaan, jolloin kokoomus joutui perääntymään ajamastaan yltiövalinnanvapaudesta eli mallista, joka uhkasi romuttaa koko maan päivystysjärjestelmän.
Maantieteellisesti miinus taas on kotoisin sieltä missä Helsingin pormestari Jan Vapaavuori on lietsonut sote-ja maakuntavastaista kapinaansa.
Vanhan viisauden mukaan ahneella ei ole miellyttävä loppu. Kävikö kokoomukselle niin, kun se yritti varmistella yksityisille terveysjäteille ennätysrahakkaita aikoja?
SDP:n nousu taittui sukellukseksi
Demareissa on koko syksy hykerrelty vankkenevasta kannatuksesta ja kakkossijasta, mutta vuoden päätteeksi hymyt hyytyvät. SDP:n kannatus putosi marraskuusta 1,9 prosenttiyksikköä ja kakkossijaa nousi jakamaan pääministeripuolue keskusta.
Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Tuomo Turja ei löydä selitystä demareiden koko syksyn jatkuneen nousun taittumiseen. Turja ei usko syyksi esimerkiksi SDP:n valjua presidentinvaalikampanjaa.
Mutta SDP:n kannatus on ollut jostain syystä koko vuoden liikkeessä joko ylös- tai alaspäin. Vuosi alkoi komeasti kuntavaalimitauksen ykkössijalla ja yli 20 prosentin kannatuksella. Loppuskesästä kannatus oli valunut 15,6 prosenttiin, mutta marraskuussa puolue hätyytteli taas 20:n rajaa. Ja nyt taas alas.
Taitaa tosiaan kuulua luokkaan: selittämättömät.
Sipilän synkin syksy ohi
Juha Sipilän johtama keskusta teki keväällä historiansa surkeimman kuntavaalituloksen ja alamäki jatkui lokakuun 15,8 prosenttiin saakka. Silloin keskusta oli vasta neljänneksi suurin puolue. Siinä kohti monen mieleen tuli varmasti Mari Kiviniemen puheenjohtajuusaika ja painajaismaisen alhaiset kannatusluvut.
Syystalvella kannatus on kuitenkin palautunut vähitellen ja suunta jatkui myös joulukuussa. Mutta eniten hivelee varmasti se, että nyt keskusta on sijalla kaksi, vaikkakin tasoissa demareiden kanssa.
Vihreiden kannatus on nyt kolmatta kuukautta 14 prosentin pinnassa ja alkusyksyn lähemmäs 18 prosentin luvut enää muisto vain. Lastenkirja kysyy: missä olet Joulupukki? Sitä mukaillen on kysyttävä, missä olet, kesällä puheejohtajaksi valittu Touko Aalto?
Siniset piristyy
Perussuomalaisten kannatus on nyt 8,6 prosenttia eli hitusen parempi kuin marraskuussa ja selvästi parempi kuin lokakuun luku 6,9. Viikkokohtaisesti kannatus oli Tuomo Turjan mukaan kuitenkin selvästi alhaisempi juuri joulun alla. Silloin kansanedustaja Teuvo Hakkarainen toikkaroi eduskunnassa humalapäissään ja kävi eduskunnan kahvilassa käsiksi entiseen edustajatoveriinsa.
Koko joulukuun mittauksen suurin nousija on perussuomalaisista irronnut Sininen tulevaisuus, joka yli kaksinkertaisti kannatuksensa marraskuun 1,1 prosentista joulukuun 2,3 prosenttiin. Monen kannattajan uskoa saattoi vahvistaa se, että mittausjaksolla Sininen tulevaisuus piti ensimmäisen puoluekokouksensa.
Lue myös: Ylen puoluekannatusmittaus: Kokoomus ja SDP putosivat selvästi, sinisten kannatus piristyi