Tuulivoimalat ja lintukuolemat

Tuulivoimalat aiheuttavat luultua vähemmän lintukuolemia. Luonnontieteellisen museon tutkija Kalle Meller sanoo, että kunkin tuulivoimalan roottoriin törmää ehkä pari lintua vuodessa.

Kun tuulivoimaloita alettiin rakentaa Suomeen, uskottiin, että lintukuolemia sattuu paljon enemmän.

Tutkija Kalle Meller sanoo, että esimerkiksi pikkulinnut lentävät yleensä niin korkealla, että ne harvoin osuvat voimalan roottoreihin.

Politico-lehti arvioi Jyrki Kataista

Politiikan erikoislehti Politico kirjoittaa, että EU-komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on yksi Euroopan vaikutusvaltaisimmista ihmisistä.

Politico on tehnyt listan ihmisistä, jotka lehden mielestä vaikuttavat ensi vuonna kaikkein eniten Euroopan tulevaisuuteen. Jyrki Katainen on listalla 7.

Politico kirjoittaa, että Kataisella on suuri rooli EU-komissiossa. Kataisen vastuulla ovat esimerkiksi EU:n puolustusyhteistyö ja talous- ja rahaliiton täydentäminen.

Varas vei Suomen lippuja

Helsingin Lauttasaaressa varastettiin itsenäisyyspäivänä iso määrä Suomen lippuja. Eri taloyhtiöiden lipputangoista varastettiin yhteensä 25 lippua, kertoo Vattuniemen kiinteistönhoidon huoltomies.

Liput vietiin iltahämärissä. Sitä ei tiedetä, kuka liput vei ja miksi.

Taloyhtiöt voivat tehdä varkaudesta rikosilmoituksen poliisille. Lipun varastamisesta tai häpäisystä voidaan tuomita sakkoihin.

Linnanjuhlien kaunein puku

Itsenäisyyspäivän juhlaohjelmat keräsivät suuren tv-yleisön. Ylen kanavilla itsenäisyysjuhlaa katsoi 3,6 miljoonaa ihmistä.

Eniten tv-katsojia kiinnosti presidentin vastaanotto itsenäisyyspäivän iltana.

Tänä vuonna suomalaiset saivat äänestää, kenellä juhlavieraista oli kaunein puku. Ylen nettiäänestyksessä eniten ääniä sai Minttu Räikkösen juhlapuku. Minttu Räikkönen on kilpa-autoilija Kimi Räikkösen vaimo.

Terveisiä maapallon toiselta puolelta!

Suomi-koulut eri puolilta maailmaa ovat tämän vuoden aikana lähettäneet onnitteluvideoita satavuotiaalle Suomelle.

Uusimmat terveiset tulevat Australiasta, Sydneyn Suomi-koulusta.