Kokoomus suosituin puolue

Yle on mitannut puolueiden kannatusta. Ylen mittauksessa kokoomus on Suomen suosituin puolue. Kokoomuksen kannatus on nyt 22,3 prosenttia.

SDP:n kannatus oli kesän lopulla alle 16 prosenttia, mutta nyt se on noussut lähes 20 prosenttiin. Samalla ero suosituimpana jatkavaan kokoomukseen on pienentynyt.

Keskusta pysyi nyt samoissa luvuissa kuin viime kuussa. Keskustan kannatus on nyt 17,4 prosenttia

Autoista ei aina makseta veroa oikein

Käytettyjä autoja tuodaan Suomeen ulkomailta. Uuden tutkimuksen mukaan autoista ei aina makseta veroja rehellisesti .

Huijaaminen verotuksessa tapahtuu niin, että auton omistaja sanoo, että autolla on jo ajettu paljon. Oikeasti autolla on ajettu vähemmän, kuin omistaja sanoo.

Siksi autoveron määrä on verotuksessa oikeaa arvoa pienempi.

Tutkimuksen mukaan valtio on hävinnyt valehtelun takia miljoonia euroja verotuloja.

Ihmiset ostavat sinivalkoisia koristeita

Ihmiset ostavat nyt paljon koristeita, jotka ovat Suomen lipun värisiä. Esimerkiksi nauha, jossa on lippuja, on tosi suosittu. Lippunauhat on myyty loppuun, eikä niitä enää saa kaupasta.

Myös muut sinivalkoiset koristeet kiinnostavat ihmisiä. Kauppojen hyllyillä siniset pallot voittavat punaiset pallot. Joulusta näyttää tulevan sininen ja valkoinen.

Tuntematon sotilas kiinnostaa ihmisiä

Tuntematon sotilas on katsotuin elokuva yli 30 vuoteen. Tuntemattoman sotilaan ensi-ilta oli lokakuussa. Nyt sen on jo katsonut noin 715 000 ihmistä.

Tuntematon sotilas -elokuva näkyy kohta myös Suomen naapurimaassa Ruotsissa. Siellä esitetään elokuvan kansainvälistä versiota.

Presidentinlinnassa juhlitaan kohta

Suomen itsenäisyyspäivä on ensi viikolla, ja Suomi täyttää silloin 100 vuotta. Itsenäisyyspäivää juhlitaan Presidentinlinnassa.

Presidentinlinnaan on kutsuttu tänä vuonna noin 1 900 vierasta. Sodassa olleet ihmiset ovat tänä vuonna jälleen kunniavieraita.

Itsenäisyyspäivän vastaanotto kestää tänä vuonna noin tunnin kauemmin kuin yleensä. Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio aloittaa kutsuvieraiden tervehtimisen kello 19, ja musiikki hiljenee kello 23.

Juhlavieraita viihdyttävät muun muassa suositut laulajat Katri Helena ja Diandra.