Pääministeri Juha Sipilä korostaa, että Suomelle on tärkeää olla EU-vaikuttamisen eturintamassa ja mukana kehittämässä unionia arvoyhteisönä. Eduskunnalle antamassaan ilmoituksessa EU:n ajankohtaisista asioista Sipilä jopa omi Suomelle kunniaa koko EU:n linjan kehittämisestä.

– Ajamastamme keskitien etenemisestä ei tullut vain Suomen, vaan koko Euroopan yhteinen linja, totesi Sipilä kuvatessaan EU:n viimeaikaisia haasteita.

Valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.) ei omassa puheenvuorossaan riittänyt keskitie, vaan hänen mukaansa olisi oltava etujoukoissa.

– Kulkemalla etujoukoissa me voimme olla vaikuttamassa niin reittivalintaan kuin päämääriinkin, sanoi Orpo.

Eduskunnan keskustelussa puitiin muun muassa Sipilän esiinnostamia kuutta EU:n menestyksen kannalta keskeistä asiakokonaisuutta.

Ensimmäisten joukossa turvallisuus- ja puolustusyhteistyössä

Sipilän mukaan EU on edennyt hämmästyttävän nopeasti puolustuspolitiikan kehittämisessä. Suomi on ollut keskeisesti mukana valmistelemassa unionin tiiviimpää puolustusyhteistyötä. Sipilä toteaa Suomen haluavan pitää kiinni hankkeen kunnianhimoisesta aikataulusta.

– Unionin on kannettava huolta koko Euroopan turvallisuudesta ja kyettävä vastaamaan globalisaation ja lähiympäristömme haasteisiin.

Opposition vasemmalla laidalla ei oltu niinkään tyytyväisiä puolustusyhteistyön kehittämiseen. Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki näki tien päässä lähinnä yhteiset asehankinnat.

– Aseteollisuusko todella on nyt se alue, jota ensisijaisesti pitää tukea, Arhinmäki tivasi.

EU tarvitsee vakautta luovaa maahanmuuttopolitiikkaa

Maahanmuuton suhteen Sipilä totesi Suomen tavoitteeksi päästä EU:ssa tilanteeseen, jossa muuttoliikettä hoidetaan entistä enemmän pakolaisten uudelleensijoittamisen ja kiintiöpakolaisjärjestelmän kautta sekä läheisemmässä yhteistyössä YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa.

Suomen hallitus toivoo muun muassa EU:n ulkorajavalvonnan tehostamista, palautusten tehostamista luomalla EU:n yhteinen turvallisten alkuperämaiden luettelo ja tekemällä Schengen-järjestelmästä toimivampi.

Maahanmuuttopolitiikka ei herättänyt suurempaa keskustelua, mutta mutkan kautta sitä kommentoi perussuomalaisten Laura Huhtasaari, joka samalla toi esille puolueen tiukan vastustuksen EU:n liittovaltiokehitykselle.

– Keskusta haluaa Suomeen islamilaisia arvoja ja isänmaata on myyty kansainvälisille sijoittajille ja suomalaisilta viedään salamitaktiikalla oikeus päättää omasta kohtalostaan itse. EU:n liittovaltio etenee joka alueella, sanoi Huhtasaari.

Salamitaktiikka-termiä käytti Unkarin johtajana vuosina 1945–56 toiminut Mátyás Rákosi keinoistaan tuohota poliittisia vastustajiaan eli muita kuin kommunisteja "pala palalta".

Talous- ja rahaliitolla rakennetaan EU:n vaurautta

Eurooppalaista vaurauden ja vakauden pohjaa luodaan Sipilän mukaan vastuullisen talous- ja rahaliiton kautta.

Sipilä torjui ajatuksen jäsenmaiden taloudellisten erojen kaventamisesta ratkaisuilla, jotka lisäisivät yhteisvastuuta talous- ja rahaliitossa. Hän peräänkuulutti myös markkinakuria ja valtioiden ja pankkien välisen kohtalonyhteyden purkamista pankkiunionin loppuunsaattamisella. Kriisinhoidossa Euroopan vakausmekanismia voidaan Sipilän mielestä kehittää myös eurooppalaiseksi valuuttarahastoksi.

Tukea EU-talouslinjalleen hallitus sai SDP:n Tytti Tuppuraiselta.

– Suurelle mullistukselle ei ole tarvetta. Olennaista on huolehtia pankkien kriisivalmiudesta toteuttamalla sijoittajavastuuseen perustuva pankkiunioni, johon ajan ollessa kypsä kuuluu myös yhteinen talletussuoja, sanoi Tuppurainen.

EU tarvitsee kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa

EU:n on otettava johtajuus ilmastopolitiikassa ja kunnianhimoiset tavoitteet myös uusiutuvan energian osalta, Sipilä listaa. Kaksilla rattailla EU ei silti saisi ajaa.

– Ei voida asettaa entistä kovempia ilmastotavoitteita ja samaan aikaan vaikeuttaa uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä. Suomen on voitava jatkossakin hyödyntää metsävarojaan täysipainoisesti tarkasti määritellyn kestävyyden rajoissa.

Vihreiden Touko Aalto ei nähnyt hallituksen tavoitteita ilmastopolitiikan suhteen yhtä puhtoisina kuin Sipilä.

– Suomi on asettunut vastahankaan sitovan energiatehokkuustavoitteen ja tehokkaan hiilinielupolitiikan suhteen, Aalto väitti.

EU:n on ajettava avointa ja vapaakauppaa puolustavaa kauppapolitiikkaa

Sipilän mukaan EU:ssa ei ole tilaa protektionismille. Vapaakauppaneuvottelut on saatava kunnialla päätökseen ja on pyrittävä löytämään uusia kauppakumppaneita, Sipilä toteaa. Suomi vaatii Sipilän mukaan myös lisää ja parempia sisämarkkinoita sekä enemmän tekoja veronkierron torjumiseksi.

Sipilää komppasi kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Anne-Mari Virolainen.

– EU:n sisämarkkinat ja sen solmimat vapaakauppasopimukset ovat hyödyttäneet valtavasti suomalaisia yrityksiä, jotka ovat pystyneet luomaan uusia työpaikkoja. Sisämarkkinoilla on edelleen paljon esteitä samaan aikaan kun protektionismi lisääntyy maailmalla.

EU:n sosiaalista ulottuvuutta on kehitettävä

Sosiaalikysymysten laajempi huomioonotto EU:n päätöksenteosta olisi Sipilän mielestä selvitettävä. Tämä ei Sipilän mukaan tarkoita yhteistä sosiaaliturvaa, vaan vahvaa ja oikeudenmukaista taloudenpitoa, jossa on tilaa työlle, korkeatasoiselle koulutukselle ja yrittämiselle.

– Unioni tarvitsee sosiaalista Eurooppaa, jossa kasvu ja hyvinvointi kuuluvat kaikille, jossa toteutuu sisämarkkinoiden oikeudenmukaisuus, jossa löydetään yhdessä vastauksia nuorisotyöttömyyden valtavaan ongelmaan, ja jossa taistellaan yhdessä tasa-arvon toteutumiseksi työelämässä.

SDP:n Tuppurainen toivoi vauhtia EU:n sosiaalipolitiikkaan.

– Sosiaalisessa ulottuvuudessa on edettävä ripeästi. EU ei ole vain sisämarkkina-alue, vaan ihmisten Eurooppa. Talouskriisin jälkeen on kasvun aika. Kasvu kuuluu kaikille. EU-kansalaisten täytyy kokea, että he pääsevät osalliseksi kasvuun.

Tuppurainen peräsi EU:lta eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa ja sosiaalisia investointeja hyvinvointiin.

– EU:n on käytettävä lainsäädäntövaltaansa työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi ja sosiaalisen suojelun vähimmäistasojen säätämiseksi.