Espoon valtuuston neuvottelutoimikunnassa käsitellään tänään maanantaina sinisten puheenjohtajasta Seppo Huhdasta noussutta mediakohua. Valtuuston puheenjohtaja Jyrki Kasvi (vihr.) odottaa kaikkien puolueiden edustusta paikalle.
Käyttäytymissäännös luottamushenkilön asemasta
Lähde: Kuntaliitto
Iltalehti ja Helsingin Sanomat kertoivat viime viikolla, että Espoon sinisten puheenjohtaja ja varavaltuutettu Seppo Huhta olisi häirinnyt ihmisiä seksuaalisesti.
Huhta on kiistänyt väitteet jyrkästi Ylelle. Hän harkitsee vievänsä syytökset oikeuteen ja Julkisen sanan neuvostoon.
Espoon valtuuston puheenjohtaja Jyrki Kasvi (vihr.) kertoo, että asiasta on keskusteltu, ja toimenpiteisiin on ryhdytty vastaavien tapausten varalta.
– Kun on tullut tietoja siitä, että luottamushenkilöorganisaatiossamme on ollut seksuaalista häirintää, nimiä ja puolueita mainitsematta, sitä käsiteltiin viime valtuuston neuvottelutoimikunnassa.
Kasvin mukaan neuvottelutoimikunta on pyytänyt kaupungin työsuojeluvaltuutettua työstämään luottamushenkilöorganisaatiolle toimintaohjeet häirintätapausten varalle.
Lisäksi neuvottelutoimikunta on pyytänyt kaikkia valtuustoryhmiä keskustelemaan seksuaalisesta häirinnästä.
– Toivon ja oletan, että saamme nämä toimintaohjeet maanantain neuvottelutoimikuntaan ja voimme mennä eteenpäin.
Kasvi on saanut aiemminkin yhteydenottoja liittyen seksuaaliseen häirintään. Hän ei paljasta asiaan liittyneiden henkilöiden nimiä tai puoluekantoja.
– Silloin tämä yhteyttä ottanut toivoi, että asialle ei käytännössä tehtäisi mitään, koska myös uhri leimautuu hyvin helposti.
Kasvin mukaan seksuaaliseen häirintään on hankalaa puuttua, koska se on asianomistajarikos.
– Virallinen organisaatio ei pysty hirveästi muuta tekemään kuin menemään ohjeiden kautta, ja tarjoamaan tukea asianosaisille. Totta kai tällainen haittaa luottamustehtävien hoitoa, kun kokee, että ei pysty olemaan turvallisesti ja rauhallisin mielin esimerkiksi kokouksessa tai muussa tilanteessa.
Kuntaliiton johtavan lakimiehen Ida Sulinin mukaan luottamushenkilöä ei voi erottaa.
– Luottamushenkilö on lähtökohtaisesti erottamaton eli kun hänet kerran on valittu tehtävään, niin siellä hän on ja pysyy.
Kuntalaissa on säännös, jonka mukaan luottamushenkilöiden tulee edistää kunnan asukkaiden parasta ja toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla.
Tämä on lähinnä käyttäytymisohje, eikä sen rikkomiseen ole liitetty oikeudellisia sanktioita tai sakkoja.
Tietyissä tilanteissa kaupunginvaltuusto voi kuitenkin hyllyttää jäsenensä ainakin määräajaksi.
– Kuntalaissa on pykäliä siitä, että jos luottamushenkilö toimii joko luottamustehtävässään tai luottamustoimen ulkopuolella sellaisella tavalla, että hänet asetetaan syytteeseen rikoksesta, niin silloin valtuusto voi pidättää luottamushenkilön toimestaan oikeudenkäynnin ajaksi, Sulin sanoo.
Yleinen keskustelu tai kirjoittelu mediassa ei kuitenkaan Sulinin mukaan ole riittävä peruste luottamushenkilön virastaan pidättämiselle.