TURKU Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Olli A. Manni on vääntänyt kättä Turun budjeteista neljäkymmentä vuotta. Maanantaina valtuusto päätti jälleen yhdestä eli ensi vuoden talousarviosta.
– Tämä oli yksi helpoimmista, jossa olen ollut mukana, Manni totesi.
Talousarvioesitys ensi vuoden budjetiksi oli 1,5 miljardia euroa. Kokoomus, vihreät, SDP, keskusta, RKP, siniset ja kristillisdemokraatit olivat sopineet keskenään 15 muutoksesta budjettiesitykseen.
Eniten lisäystä annettiin sivistystoimialalle, jonka määrärahoihin lisättiin kolme miljoonaa. Hyvinvointitoimialalle lisättiin 500 000 euroa. Saman verran rahaa myönnettiin myös sosiaalista luototusta varten.
Muutokset kasvattivat budjettia yli neljä miljoonaa euroa.
– Summahan ei ole suuri, mutta kun se kaikki on velkaa. Se on ongelman ydin. Velaksi ei pitäisi elää, Manni manaa.
Kun yhdessä tehdään, niin hyvä tulee
Viikonlopun aikana SDP halusi budjettiin puoli miljoonaa lisää rahaa hyvinvointitoimialalle. Rahat on tarkoitus käyttää hoitojonojen purkamiseen. Kokoomus ja muut ryhmät suostuivat vaatimukseen.
– Kyllä tässä pyrkimyksenä oli hakea kokonaisuus, jonka mahdollisimman moni puolue voisi hyväksyä, Manni sanoo.
Vihreät hieroi Turun budjettia ensimmäistä kertaa valtuuston toiseksi suurimpana puolueena viime kevään vaalimenestyksen ansiosta. Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Saara Ilvessalo sanoo, että tämä näkyy ensi vuoden talousarviossa.
– Vuosi sitten Turku budjetoi koulutukseen 11,5 miljoonaa vähemmän kuin nyt. Kyllä talousarviossa näkyy, että Turun valtasuhteet ovat muuttuneet, Ilvessalo sanoo.
Muutosehdotuksille ei lämmetty
Sopimusryhmien ulkopuolelle jääneet perussuomalaiset ja vasemmistoliitto tekivät budjettiin yhteensä 33 muutosehdotusta. Kaikki ne torpattiin tylysti.
Vasemmistoliiton ehdotukset hävisivät yleensä äänin 55–12 ja perussuomalaisten ehdotukset 63–4.
Perussuomalaisten muutosesitykset koskivat muun muassa monikulttuurisuusneuvoston lakkauttamista, kaupungin tukien poistoa nuorisojärjestöiltä ja hiihtomahdollisuuksien lisäämistä.
Vasemmistoliitto olisi halunnut muun muassa peruuttaa lomarahaleikkaukset kaupungin henkilöstöltä, lisätä rahaa kulttuurilautakunnalle ja antaa työttömille bussikorttialennuksen.