Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) on tyytyväinen kaivosyhtiö Terrafamen rahoitusratkaisusta. Terrafame saa lisää rahoitusta samoilta yksityisiltä rahoittajilta, jotka ovat rahoittaneet yhtiötä jo aiemmin tänä vuonna.

Terrafame on sopinut rahoituksesta Galenan, Trafiguran ja Sammon kanssa.

Valtio ei osallistu nyt yhtiön rahoittamiseen.

– Olen tyytyväinen siitä, että saadaan ulkopuolista yksityistä rahoitusta, jolla pystytään toiminta turvaamaan. Lisäksi pystytään turvaamaan se, että suomalaisten veronmaksajien rahoja ei käytetä kaivoksen toimintaan, Lintilä kommentoi Ylelle työmatkalta Sveitsistä.

Kaikkiaan valtio on laittanut Terrafamen aikana yhtiöön rahaa yli puoli miljardia euroa.

"Omistusosuus tähän tilanteeseen hyvä"

Suomen valtio on enemmistöomistajana Terrafamessa. Rahoitusjärjestelyn myötä valtion omistusosuus Terrafamesta laskee 71,2 prosenttiin, kun se on ollut nyt 84,0 prosenttia.

– Tähän tilanteeseen tämä osuus on ihan hyvä. Kaikissa olosuhteissa valtiolla tulee kuitenkin olemaan määräysvalta yhtiössä. Kokonaistilanne on ja tulee olemaan se, että me tulemme pienemmällä omistusosuudella saamaan entistä arvokkaammaan yhtiön valtiolle.

Tarvitseeko Terrafame vielä jatkossa lisärahoitusta valtiolta?

– Tällä näkymällä valtion rahoitusta ei tarvita ja pystytään pitämään omaan rahoitukseen perustuva toiminta yllä. Siitä yksityisten rahoittajien kiinnostus ja luottamus toimintaan on myös osoitus, Lintilä katsoo.

Lintilä pitää positiivista tulosta mahdollisena

Lintilän mielestä kaivosyhtiön tulevaisuus näyttää myönteiseltä. Ministerin mukaan "kaikki edellytykset" vastuulliseen ja menestykselliseen toimintaan ovat olemassa.

– On olemassa myös positiivisen tuloksen tekemisen edellytykset. Toki aina kaivostoiminnan kaltaisella alalla raaka-aineiden hintojen muutokset on ratkaiseva tekijä lopullisen tuloksen tekemiseen, ministeri pohtii.

Lintilän mielestä käytännössä kaikki hallituksen kaivokselle ja sen toiminnan jatkamiselle asetetut edellytykset ovat toteutuneet.

– Tämän ratkaisun myötä päästään enemmänkin kehityksen puolelle, ministeri iloitsee.