Vasemmistoliiton kansanedustaja Jari Myllykoski on ideoinut keinon suomalaisten yritysten rahoittamiseksi.

Myllykoski arvioi, että suomalaisyritysten on vaikea saada rahoitusta pankeilta. Siksi kansanedustaja perustaisi "kansan kasvurahaston", johon kerättäisiin rahaa kotitalouksilta.

– Alkuvaiheen yritystukien ja suuryritysten tukien väliin tarvitaan uusi, työllistäviä investointeja kannustava järjestelmä, Myllykoski sanoo.

Rahat kansan tileiltä

Kansanedustaja Jari Myllykosken mielestä on hölmöä, että suomalaisten rahavarat "lepäävät nollakorolla" talletustileillä. Hän uskoo, että suomalaiset olisivat valmiita sijoittamaan rahojaan valtiojohtoiseen kasvurahastoon.

Kasvurahasto olisi kansanedustajan arvion mukaan tuottava sijoituskohde kotitalouksille. Valtio puolestaan saisi käyttöönsä budjettirahoituksen ohelle täydentäviä varoja yritysten ja työllisyyden vauhdittamiseen.

Myllykoski aikoo valmistella ajatuksestaan toimenpidealoitteen.

Kansan pankista kansan rahastoon

Vasemmistoliitosta on aiemminkin esitetty erilaisten valtiojohtoisten rahoituslaitosten perustamista.

Puolueen tuolloinen puheenjohtaja Paavo Arhinmäki esitti vuonna 2009 vasemmistoliiton pää-äänenkannattajassa Kansan Uutisissa "Kansan pankin" perustamista. Ehdotus ei ottanut erityisesti tulta alleen.

Arhinmäki teki Myllykosken esitystä vastaavan ehdotuksen rahastosta vuonna 2014 Helsingin Sanomissa.