Toimittaja Lauri Nurmen tänään julkistamassa kirjassa väitetään, että pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei olisi puhunut totta eduskunnan täysistunnossa 19. kesäkuuta, kun hän antoi tiedonannon hallituspohjan muuttumisesta.
Kirjassa väitetään, että keskustalaiset olisivat pyrkineet aktiivisesti selvittämään miten perussuomalaisia loikkareita voitaisiin saada keskustan riveihin. Keskusteluissa oli esillä myös soinilais-terholaisen ryhmän perustaminen.
Sipilä kiisti puheenvuorossaan eduskunnassa tiukasti sen, että Jussi Halla-ahon valintaan oltaisiin hallituksen piirissä valmistauduttu:
"Nyt tämä pääargumentti oppositiolla näyttää olevan se, että tästä olisi tehty käsikirjoitus jo ennen viikonloppua hallituksen piirissä. Edustaja Lindtman kysyi, voinko vakuuttaa, että näin ei ole. Voin vakuuttaa, että näin ei ole. Hallituksen piirissä ei ole — missään sellaisissa keskusteluissa en ainakaan itse ole ollut mukana, joissa tällaista suunnitelmaa olisi tehty. Olisihan se ennenkuulumatonta miettiä puolueen puoluekokouksen mahdollisia lopputuloksia ja tehdä siihen suunnitelma etukäteen. Nämä ovat ihan mielikuvitustarinoita, joita lehdet kirjoittavat ja te täällä toistatte. Tällaista keskustelua ei ole ollut olemassa."
Sipilä jatkaa puheenvuoroaan kertomalla, että joitain merkkejä perussuomalaisten loikkaushaluista oli hallituspuolueiden kesäjuhlassa, jotka järjestettiin neljä päivää ennen Halla-ahon valintaa:
"Sellaisia viitteitä esimerkiksi hallituspuolueiden kesäjuhlassa Kesärannassa oli, että jos tämä poliittinen koti palaa — niin kuin täällä on käytetty esimerkkejä — niin silloin voi liikehdintää tapahtua esimerkiksi siten, että edustajia siirtyy toisiin eduskuntaryhmiin. Tällaista keskustelua oli tiistai-iltana, muutamat perussuomalaisten kansanedustajat tällaista ennakoivat tuossa tilanteessa tapahtuvaksi. Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua."
Tänään Sipilä kirjoitti viestipalvelu Twitterissä, että hänen puheensa eduskunnassa pätee edelleen.
**Lue myös **
Kuka tiesi ja mitä? Näin Jussi Niinistö apureineen hajotti perussuomalaiset ja juoni loikan takaisin hallitukseen (8.7.2017)