Hallitus peruu kiinteistöveroihin kaavaillut korotukset. Hallituspuolueiden johtajat sopivat asiasta tiistaina.
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) perustelee päätöstä kiinteistöverojen odotettua suuremmilla tuotoilla.
– Meidän alkuperäinen tavoite oli tukea kuntataloutta ja varmistaa julkisen talouden tulopohjaa, niin ne on nyt tullut varmistettua kiinteistöverojen muun kasvun kautta. Meidän ei tarvitse tehdä tätä, ministeri Orpo sanoi iltapäivällä eduskunnassa.
Alun perin hallitus esitti lokakuussa, että yleisen kiinteistöveroprosentin ja muiden kuin vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentin alarajaa korotettaisiin jo ensi vuonna. Vakituisten asuinrakennusten veroprosentin alarajaa puolestaan korotettaisiin vasta vuonna 2019.
Vaikka alarajojen korotus perutaan, kiinteistöveroprosenttien ylärajat säilyvät päätöksen mukaisina. Näin kunnat voivat korottaa kiinteistöveroprosentteja, jos ne niin haluavat.
Orpon mukaan päätöksen perumiseen ei liity muita päätöksiä, joilla toisia veroja korotettaisiin.
– Tämä oli täysin yksittäinen päätös. Käytimme harkintaan siinä, että tuotot olivat yllättäneet positiivisesti, Orpo sanoi.
Hallituksen alkuperäisessä esityksessä vakituisten asuinrakennusten alaraja olisi noussut 0,41 prosentista 0,45:een vuonna 2019.
Yleisen kiinteistöveron eli maapohjan alaraja olisi noussut ensi vuonna 0,93:sta 1,03:een. Saman suuruinen korotus olisi koskenut muita kuin vakituisten asuntojen kiinteistöveroprosentin alarajaa.
Hallitus laski, että tämä olisi nostanut kuntien verotuloja 49 miljoonalla ensi vuonna ja 16 miljoonalla sitä seuraavana vuonna.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Harakka: Pystyimme vaikuttamaan oppositiosta
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta sai hallituspuolueiden esityksen tuoreeltaan tiistaiaamupäivällä käsiteltäväksi. Valiokunta päätti esityksen mukaisesti, että kiinteistöveroprosenttien alarajojen korotuksista luovutaan.
Oppositiopuolueiden valiokuntajäsenet olivat tyytyväisiä päätöksiin.
– Olen iloinen siitä, että oppositiosta olemme pystyneet vaikuttamaan. SDP arvosteli kovasti sitä, että olisi pakkonostettava kiinteistöveroja kolmannen kerran lyhyen ajan sisään, SDP:n kansanedustaja Timo Harakka totesi.
Harakan mukaan päätös olisi voinut tarkoittaa, että "eläkeläispariskunnan omakotitalossa kiinteistövero olisi voinut nousta sata euroa vuodessa Helsingissä".
Vasemmistoliiton Kari Uotila muistutti myös hallituksen edellisistä kiinteistöveropäätöksistä.
– Täytyy myös muistaa, että hallituksen aiemmilla kiinteistöverokorotuspäätöksillä tuottotavoite on jo kirkkaasti saavutettu, Uotila sanoo.