Pääministeri Juha Sipilän mediapuheet keskustan presidentti- ja maakuntaristeilyllä olivat osa Sipilän puheenjohtajakampanjaa, epäilee tietokirjailija Risto Uimonen. Uimonen esitti asian radion Ykkösaamussa tiistaina. (Voit kuunnella Yle Areenassa joko koko ohjelman tai vain Sipilää koskevan keskustelun.)
Sipilä oli jo pari viikkoa sitten Ykkösaamussa puhunut median aloittamasta puheenjohtajakampanjasta ja nyt hän on lähtenyt tiedotusvälineiden yllyttämänä siihen mukaan, Uimonen tulkitsee.
– Voi kysyä, missä määrin hän käyttää tätä hyväksi viestintästrategiassaan. Hän uhriutuu ja kerää sillä sympatiaa.
Tukholman yliopiston mediatutkimuksen laitoksen professorin Anu Koivusen mukaan tällaisilla puheilla hyödynnetään populistista mediavastaisuutta. Äänestäjiä puhutellaan myös sillä, että Sipilällä on tunteita.
– Toisaalta Sipilä on juuttunut loukkaantumisen tunteeseen, joka korostui viime talvena, kun hänen henkilökohtaisia sidoksiaan käsiteltiin julkisuudessa, Koivunen sanoo.
Puoluetoimiston nolo sähköpostiviesti
Koivusen <a class="aw__sc-ngllmo-1 bTDnwX yle__article__link" href="" role="link">mielestä eilen julki tullut </a>keskustan eduskuntaryhmän sisäinen sähköpostiviesti todistaa, ettei Sipilän julkisuusstrategia ole kovin harkittua.
Uimonen pitää puolestaan nolona sitä, että sähköpostiviestistä paljastui, kuinka rajua kritiikkiä puolueen omat palkatut työntekijät antavat.
Merkittävää on Uimosen mielestä se, että puolueen työntekijätkin pitävät epäviisaana Sipilän tukkanuottasilla oloa median kanssa.
– Se antaa pääministeristä pikkumaisen kuvan, koska pääministerin tehtävä on johtaa koko kansaa, panna maan talous kuntoon ja hoitaa työttömyyttä, eikä puuttua siihen, että häntä kritisoidaan.
Koivusen mielestä yhteenotoissa korostuu Sipilän yritystausta. Hänen on erityisen vaikea suhtautua siihen, että poliitiset prosessit läpivalaistaan.
– Hän kokee loukkauksena sen, että media käsittelee häntä tavoilla, joihin hän ei itse pääse vaikuttamaan.
Sipilä itse pitää yllä kielteistä kuvaa itsestään
Koivunen muistuttaa, että Sipilä oli ennen valintaansa median lemmikki ja että hän myös nousi pääministeriksi median avulla.
– Missä on se Sipilä?
Sipilä itse nosti viimeksi viikonloppuna esiin itselleen kielteiset uutiset.
– En muista, että pitkään aikaan olisi julkisuudessa ollut Sipilän omistuksiin tai sidoksiin liittyneitä juttuja. Nyt hän tuli itse muistuttaneeksi niistä ja siksi puhumme jälleen hänen herkkähipiäisyydestään, Koivunen sanoo.
Myös Uimosen mielestä varsinaisia kohuja on ollut vain muutama. Sipilän ongelma on, ettei hän ole saanut tuoduksi esiin myönteisiä asioita.
– Suomen taloustilanteen kääntyminen on iso asia, mutta se on ylätason asia. Kansaa ei liikuta onko Suomella velkaa 100 miljardia vai 104 miljardia. Sipilä kertoo lähes jokaisessa esiintymisessään Suomen nousun tarinaa, mutta se ei sytytä.
Uimonen uskoo, että Sipilän suosio vielä kohenee, mutta samaa ei voi sanoa keskustasta.
– Keskustan kannatus on laskenut viisi prosenttiyksikköä viime vaaleista. Sieltä on vaikea lähteä jatkamaan pääministerinä, Uimonen muistuttaa.