Mistä on kyse?
TURKU Turun uusi kaupunginjohtaja Minna Arve uskoo, että vaikeisiinkin asioihin löydetään ratkaisut, kun asioita tehdään yhdessä.
– Viestini turkulaisille ja Turun kaupunginvaltuutetuille on, että tehdään asioita yhdessä. Yhdessä tekemällä asiat onnistuvat. Samaa viestiä tuli valtuustostakin. Puheenvuoroissa tuotiin esille, että kumpi vain tulee valituksi, valtuustoryhmät tukevat uutta kaupunginjohtajaa. Uskon, että yhteistyö tulee olemaan hyvää, Arve sanoo.
Turun kaupunginvaltuusto äänesti uudesta kaupunginjohtajasta maanantai-illan kokouksessaan. Minna Arve valittiin kaupunginjohtajaksi yhden äänen erolla toiseen ehdokkaaseen, Jarkko Virtaseen (sd.). Arve sai 34, Virtanen 33 ääntä.
Jo ennakolta povattiin tiukkaa äänestystä. Näin tiukasta kisasta ei myöskään Arve ollut yllättynyt.
Minna Arve tulee jatkossa tekemään tiivistä yhteistyötä apulaiskaupunginjohtajana toimivan Jarkko Virtasen kanssa. Arve on varma siitä, että yhteistyö tulee sujumaan hyvin.
– Tunnemme hänen kanssaan pitkän ajan takaa. Olemme yhdessä saaneet todella vahvan mandaatin johtaa tätä kaupunkia. Se on hieno asia, Arve sanoo.
Turussa rikkoutui tänään jälleen yksi lasikatto, kun kaupunginjohtajaksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen. Minna Arven mielestä se ei ole oleellista.
– Tämä ei ole mies- tai naiskysymys. Oleellista on se, miten kaupunkia viedään eteenpäin. Lasikaton rikkoutuminen ei varmaan ollut kenellekään kriteeri tehdä tätä päätöstä, eikä itselleni kriteeri olla mukana, Arve sanoo.
Kattelus: Odotan innoissani, että Minna aloittaa kaupunginjohtajana
Turun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lauri Kattelus (kok.) ei ollut hänkään yllättynyt tiukasta äänestyksestä. Kattelus ei usko, että tiukka tulos aiheuttaa ryhmien välillä ongelmia.
– Tiukka tulos tietysti myös yhdistää. Ketään ei ole varaa jättää ulkopuolelle, Kattelus sanoo.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja itse on tyytyväinen lopputulokseen.
– Yhteispeli Minnan kanssa toimii oikein hyvin. Odotan innoissani, että Minna pääsee aloittamaan kaupunginjohtajana. Vaikkei sukupuoli ratkaissutkaan, täytyy vaalin jälkeen todeta, että olen erittäin ylpeä Turusta, että saimme ensimmäisen naiskaupunginjohtajan, Kattelus sanoo.
Kuka ratkaisi äänestyksen?
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Piia Elo oli valinnan jälkeen pettynyt, kun puolueen oma ehdokas Jarkko Virtanen ei tullut valituksi. Hänen mielestään tiukka kilpailu oli osoitus siitä, että kaupungissa puhaltavat uudet tuulet ja muutos on mahdollinen.
– Minna tuntee hyvin Turun ja on ajanut kaupungin asioita. Minna joutuu kuitenkin hakemaan paikkansa kaupunginjohtajana, Elo sanoo.
Äänestystuloksen ratkettua valtuustosalissa spekuloitiin, kenen ääni kaupunginjohtajan valinnan ratkaisi.
SDP:n, perussuomalaisten, vasemmistoliiton, kristillsdemokraattien ja sinisten valtuustoryhmät olivat ilmoittaneet asettuneensa Jarkko Virtasen taakse. Kokoomus, RKP sekä vihreiden enemmistö puolestaan kannattivat Minna Arvea.
Katseet kohdistuivat muun muassa keskustan valtuustoryhmän puheenjohtajaan Annika Saarikkoon, joka ei kuitenkaan paljastanut, kenelle hän oman äänensä antoi.
– Valtuustoryhmämme ei päätynyt yksimieliseen kantaan ja tiedän, että äänemme jakautuivat molempien ehdokkaiden välille. Valtuustoryhmä olisi muodostanut yhteisen kannan ehdokkaasta, joka ei enää ollut loppusuoralla mukana, Saarikko sanoo.
– Oleellisempaa kuin miettiä kuka äänesti ketä, on miettiä, miten uusi kaupunginjohtaja kykenee muodostamaan yhtenäisen Turun ja päätöksenteon. Se vaatii Arvelta ja valtuutetuilta hyvää yhteistyökykyä, Saarikko sanoo.
Turun nykyinen kaupunginjohtaja Aleksi Randell siirtyy marraskuussa Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtajaksi. Uuden kaupunginjohtajan töiden aloituspäivästä ei Minna Arven mukaan ole vielä keskusteltu.