Nykyinen saamelaiskäräjälaki
3§ Saamelainen
Saamelaisella tarkoitetaan tässä laissa henkilöä, joka pitää itseään saamelaisena, edellyttäen:
1) että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään; tai
2) että hän on sellaisen henkilön jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa; taikka
3) että ainakin yksi hänen vanhemmistaan on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.
Saamelaiskäräjien hallitus nimesi edustajat saamelaiskäräjälain muutosta valmistelevaan toimikuntaan sekä parlamentaariseen seurantaryhmään kokouksessaan viime viikolla, 9. päivä lokakuuta.
Hallitus päätti nimetä saamelaiskäräjälain muutosta valmistelevaan toimikuntaan Tiina Sanila-Aikion (varalla Petra Magga-Vars), Tuomas Aslak Juuson (varalla Pentti Pieski, Pieski on nimitetty myös seurantaryhmään) ja Kalle Variksen (varalla Pekka Sammallahti) sekä asiantuntija-esittelijäksi Oula-Antti Labban, tiedottaa Saamelaiskäräjät.
Oikeusministeriö pyysi Saamelaiskäräjiä ja hallituspuolueita nimeämään edustajat jo toukokuussa. Saamelaiskäräjiltä pyydettiin kolme jäsentä, sekä heille varajäsenet.
Saamelaiskäräjälain muutosta valmistelevaan toimikuntaan osallistuvat myös hallituspuolueet. Toimikuntaan pyydettiin kultakin hallituspuolueelta yksi nimitys varsinaiseksi jäseneksi, sekä hänelle varajäsen. Saamelaiskäräjien toimintaedellytykset on määritelty Suomen hallitusmuodon pykälässä 51 a (973/95), jossa saamelaisille alkuperäiskansana on turvattu kulttuuri-itsehallinto kieltään ja kulttuuriaan koskevissa asioissa saamelaisten kotiseutualuella. Yksi suurimmista asioista saamelaiskäräjälaissa on muun muuassa saamelaismääritelmä.
Keskusta on nimennyt toimikuntaan kansanedustaja Markus Lohen ja, hänelle varajäseneksi Mikko Kärnän, kerrotaan Keskustan puoluetoimistosta Yle Sápmille.
Sininen tulevaisuus -eduskuntaryhmä on nimennyt kansanedustaja Kari Kulmalan toimikuntaan.
Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön neuvotteleva virkamies Satu Kaskinen sanoo, että Kokoomus on nimennyt edustajakseen Inarin kunnanhallituksen puheenjohtaja Jari Huotarin. Hänen varajäseneksi on nimetty Paula Aikio-Tallgren.
Parlamentaarisessa seurantaryhmässä jäseniä Saamelaiskäräjiltä sekä kaikista eduskuntaryhmistä
Oikeusministeriön tarkoituksena on asettaa parlamentaarisen seurantaryhmän, jonka tehtävänä on tukea Saamelaiskäräjistä annetun lain muutosten valmistelua sekä välittää eduskuntaryhmille oikea-aikaista tietoa lain valmistelua, sekä edistää asiantuntevaa ja kokonaisvaltaista keskustelua aiheesta. Seurantaryhmän tulee seurata ja arvioida asetettavan saamelaiskäräjälain annetun lain muutosta valmistelevan toimikunnan työtä.
Saamelaiskäräjät nimesi seurantaryhmään Pentti Pieskin.
Eduskuntaryhmät ovat nimenneet parlamentaariseen seurantaryhmään kansanedustajat Eeva-Maria Maijala (Kesk.), Matti Torvinen (Sininen tulevaisuus), Anna-Maja Henriksson (RKP), Silvia Modig (Vas.), Olli Immonen (PS.), Johanna Ojala-Niemelä (SDP), Hanna Halmeenpää (Vihr.) sekä Markku Eestilä (Kok.), kertoo Oikeusministeriön demokratia-, kieli- ja perusoikeusasioiden yksikön neuvotteleva virkamies Satu Kaskinen Yle Sápmille.
_Korjattu 17.10.2017 klo 11:51: Kokoomuksen edustaja Jari Huotari on Inarin kunnanvaltuuuston puheenjohtaja, ei kansanedustaja kuten jutussa oli aeimmin. _