Keskustan eduskuntaryhmän johdosta kehotetaan pääministeri Juha Sipilää lopettamaan kiukuttelu medialle. Puolueen eduskuntaryhmän pääsihteeri kehottaa Sipilää keskittymään politiikkaan ja unohtamaan huonon julkisuuskuvansa ja sitä vastaan taistelun.
Myös puolueen viestinnästä on lipsahtanut vastaava viesti samalla kun viestintäsihteeri kertoo henkilökohtaisista asioistaan.
– Nyt Sipilän pitäisi lopettaa kiukuttelu ja ukon vaihtamispuheet ja keskittyä politiikkaan, kirjoittaa ryhmän pääsihteeri Seija Turtiainen eduskunnan laajaan puoluejakoon lipsahtaneessa viestissä.
Turtiainen vastaa viestissä ryhmän viestintäsihteeri Pirkko Määttälälle. Aihe on henkilökohtainen, mutta samassa viestissä hän kommentoi lyhyesti Määttälän havaintoa Sipilän uudesta suivaantumisesta toimittajille.
Lipsahdus tapahtui kahdesti
Ensin muille eduskuntapuolueille lähti vahingossa Määttälän viesti. Sama kävi sitten Turtiaisen vastausviestille.
Määttälä on vakuuttunut, että Sipilän ei kannata jatkaa valitsemallaan tiellä ja yrittää ojentaa median raportointia. Määttälän mukaan median työ osuu Sipilän herkkään kohtaan.
– Olipa tapahtunut tilanne mikä hyvänsä, median näkemys on ja tulee olemaan se, että vika on Sipilässä. Asiaa voi valitella, ei selitellä, Määttälä kirjoittaa myös Yle uutisten näkemässä viestissä.
Pääministeri Sipilä on ottanut jo useasti yhteen median kanssa. Hän on valittanut muun muassa Ylen Terrafame-uutisoinnista. Viimeksi viikonloppuna hän ripitti toimittajia.
Keskustan kannatuksen lasku on kiristänyt tunnelmia pääministeripuolueessa.
Turtiaisen vastauksessa kehotetaan lisäämään tunnetta viestintään. Hän pitää hyvänä, että puolueen presidenttiehdokas Matti Vanhanen on ottanut esiin änkyttämisensä. Se tuo pääsihteerin mukaan politiikkaan myötätuntoa.
Keskustan sisäisestä keskustelusta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.
_Juttua muokattu 16.11 klo. 18.12. Eduskuntaryhmän pääsihteerin Seija Turtiaisen ja ryhmän viestintäsihteerin Pirkko Määttälän viestittelyn sisältöä kuvataan niin, että sähköposteissa 'käsiteltiin henkilökohtaisia asioita'. _