Porissa perussuomalaiset ja kokoomus ovat irtaantuneet sosialidemokraattien johdolla valmistellusta valtuustosopimuksesta. Valtuustoryhmät ovat valmistelleet yhdessä oman valtuustosopimuksensa.
Ryhmät pitävät tärkeimpänä keinona kaupungin talouden parantamisessa toimintakatteen positiivista kehitystä. Jokaisen talousarviovuoden tavoitteena on ylijäämäinen tilikauden tulos. Veronkorotuksia pidetään äärimmäisenä keinona.
Pormestarimalli esillä
Valtuustosopimuksen mukaan toiminnan tehostamista ja rakenteiden uudistamista pitää jatkaa järjestelmällisesti pysyvien tavoitteiden saavuttamiseksi. Lähtökohtana on, että kaupunki ei lomauta henkilöstöään.
Ryhmät sanovat olevansa erityisen huolestuneita kiinteistöriskeistä. Tiloja vapautuu muun muassa sote- ja maakuntauudistusten myötä. Ryhmien mielestä tarpeettomiksi käyneet tilat tulee ensisijaisesti myydä, jos niille ei pystytä osoittamaan käyttötarkoitusta.
Kokoomus ja perussuomalaiset haluaisivat valtuustokauden aikana myös selvittää pormestarimalliin siirtymistä.
Maahanmuuton riskeistä selvitys
Sopimukseen on lisäksi kirjattu muun muassa maininta siitä, että Porin pitää selvittää humanitaarisesta maahanmuutosta aiheutuvat kustannukset ja riskit Porin kaupungille.
Lasten kotihoidontuen eli niin sanotun Pori-lisän ryhmät haluaisivat säilyttää.