Tästä on kyse
Porissa on kaikessa hiljaisuudessa käyty neuvotteluja kilpailevasta sopimuksesta viralliselle valtuustosopimukselle.
Kuntavaalit keväällä voittaneen SDP:n johdolla ja virkamiesten avulla on neuvoteltu varsinaista valtuustosopimusta, mutta neuvottelut ovat edenneet hitaasti. Taustalla ovat muun muassa valtuuston punavihreää enemmistöä ja oikeistoa jakavat verokysymykset.
Yle on saanut useista lähteistä tiedon, että kokoomus ja perussuomalaiset ovat neuvotelleet oman, kilpailevan sopimuksen, joka haastaa SDP:n johdolla neuvoteltavan sopimuksen. Kokoomuksen ja perussuomalaisten valtuustoryhmät käsittelevät sopimusta todennäköisesti tänään maanantaina ennen valtuuston kokousta.
Veronkorotuksia vastaan
Kokoomus ja perussuomalaiset ottavat todennäköisesti kantaa veronkorotuksia vastaan ja Pori-lisän eli kotihoidontuen kuntalisän puolesta. Ryhmät suhtautuvat hyvin kriittisesti tapaan, jolla SDP on johtanut varsinaisia valtuustosopimusneuvotteluja.
Viime vaalikaudella valtuustosopimusneuvottelut käytiin kokoomuksen johdolla, ja sopimuksen selkärangan muodostivat yhdessä valtuuston suurimmat ryhmät eli kokoomus ja SDP. Kuntavaalien jälkeen SDP:n ja kokoomuksen välit ovat viilenneet.
Kokoomus ja perussuomalaiset eivät muodosta valtuustossa enemmistöä. Jos SDP, vasemmistoliitto ja vihreät saavat keskenään sopimuksen tehtyä
Perussuomalaiset irtaantui Porin viimekertaisesta valtuustosopimuksesta ennen vaaleja. Myös vasemmistoliitto ja kristilliset ottivat sopimukseen pesäeron kesken vaalikauden.