Eduskunnan puhemies vaihtuu helmikuussa

Eduskunnan puhemies vaihtuu. Eduskuntaryhmät ovat sopineet, että kolme (3)suurinta eduskuntaryhmää saavat edustajan puhemiehistöön. Nämä ryhmät ovat keskusta, kokoomus ja SDP. Puhemiehen paikka menee kokoomukselle. Puhemiehen paikka on kuulunut perinteisesti eduskunnan toiseksi suurimmalle ryhmälle.

Nykyinen puhemies on sinisen eduskuntaryhmän Maria Lohela. Hän menettää paikan, koska sinisten ryhmä ei ole toiseksi suurin. Siniset erosivat kesällä perussuomalaisista. Ensimmäisen varapuhemiehen paikka on tulossa SDP:lle. Toisen varapuhemiehen paikka on säilymässä keskustalla.

Puhemiehet valitaan ensi vuoden valtiopäivien alussa helmikuussa.

Yle kysyi vastaanottokeskusten ilmapiiristä

Turussa tehty joukkopuukotus ei ole vaikuttanut paljoa vastaanottokeskusten ilmapiiriin. Tilanne on palannut normaaliksi alkujärkytyksen jälkeen. Näin kertoo Ylen kysely. Siihen vastasi 16 vastaanottokeskusta. Keskuksia on 48. Kysely tehtiin työntekijöille, jotka ovat johtotehtävissä.

Asukkaiden mielialaan vaikuttavat eniten kielteiset turvapaikkapäätökset, palautukset ja odottaminen. Eniten on jännitteitä muslimien ja kristittyjen välillä. Kirkossa käyviä on joskus uhkailtu. Jännitteitä on aiheuttanut myös se, että jotkut turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi. Viime vuonna jännitteitä oli eniten islaminuskoisten shiiojen ja sunnien välillä.

Epäilyjä radikalisoitumisesta on vain vähän.

Marokkolainen mies puukotti kymmentä (10) ihmistä Turussa elokuussa. Uhreista kaksi (2) kuoli ja kahdeksan (8) joutui sairaalaan.

Iäkkäät Suomessa käyttävät paljon verkkopankkia

Suurin osa iäkkäistä ihmisistä Suomessa käyttää verkkopankkia. Finanssialan selvitys kertoo, että 80 prosenttia 65 - 74-vuotiaista käyttää verkkopankkia.

Vuonna 2014 verkkopankkia käytti 66 prosenttia iäkkäistä ja vuotta myöhemmin 75 prosenttia.

Suomalaisista 90 prosenttia käyttää verkkopankkia. Se on enemmän kuin muualla Euroopassa.

Saudi-Arabian naiset saavat luvan ajaa autoa

Saudi-Arabiassa naiset ovat saaneet ensimmäistä kertaa oikeuden ajaa autoa. Määräyksen antoi Saudi-Arabian kuningas Salman. Uudistus tulee voimaan ensi kesänä.

Saudi-Arabia oli maailman ainoa maa, jossa naisilla ei ole ollut ajolupaa.

Maassa on ollut protesteja ajo-oikeuden puolesta jo 1990-luvulla. Naisia on pidätetty ja erotettu työstä, jos he ovat ajaneet autoa.