Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei usko, että monikaan asia muuttuu Suomen ja Saksan suhteissa vaalien jälkeen. Syy on yksinkertainen – liittokansleri Angela Merkelin CDU-puolue näyttää säilyttävän asemansa suurimpana.
– Merkelin selvä voitto merkitsee jatkuvuutta. Suomella ja Saksalla on ollut hyvin samantapainen näkemys esimerkiksi euroalueen kehittämisestä, pääministeri Sipilä sanoo Ylelle.
Sipilä sanoo, että Saksa ei varmasti jatkossakaan halua kasvattaa yhteisvastuuta euroalueella. Sen sijaan eurooppalaisessa keskustelussa on viljelty nykyistä pidemmälle vietyjä yhteistyön muotoja.
Ilmoille on heitetty ajatuksia euroalueen yhteisestä valtiovarainministeristä, budjetista ja Euroopan valuuttarahaston luomisesta. Se, mitä ehdotukset käytännössä pitäisivät sisällään, on jäänyt vielä epäselväksi.
Sipilä ei usko, että vaalitulos vaikuttaa suuresti siihen, miten Saksa suhtautuu jatkossa syvenevään integraatioon.
– Vaaleissa toisaalta menestyivät liberaalipuolue FDP ja vihreät. Lopputulos on sikäli Eurooppa-myönteinen, Sipilä sanoo.
Lopullinen hallituskoalitio muodostetaan vasta vaalien jälkeen. Vasta sitten Sipilän mukaan nähdään, miten vaalitulos vaikuttaa Saksan linjaan.
Lue myös
Soini: Saksan hallitusneuvotteluista tulossa pitkät ja sotkuiset
Analyysi: Saksan vaalien suurin maanjäristys oli äärioikeiston AfD:n selvä vaalivoitto
Angela Merkel ja AfD:n puheenjohtaja kommentoivat vaalitulosta – video