Etelä-Hämeessä Hattulassa asuva Aarre Lindeman teki viime kuntavaaleissa harvinaisen tempun.

Kunnassa hyvin tunnettu taksiautoilija nousi kunnan äänikuninkaaksi. Hän sai 234 ääntä ja istuu nyt sosiaalidemokraattien ryhmässä.

Vaikka mies on koko ikänsä asunut ja vaikuttanut Hattulassa, askarruttavat häntä yhä suosionsa syyt.

– En millään meinannut uskoa. Ajattelin, että mitä ihmiset näkevät tämmöisessä kaverissa, kun ei ole koulujakaan takana. Ehkä se on se henkilö ja persoona, johon ihmiset ovat luottaneet ja antaneet äänensä, Lindeman pohtii.

Vuoden 2012 kuntavaaleissa Aarre Lindeman oli ensimmäistä kertaa ehdolla ja silloin perussuomalaisten riveissä. Hän meni läpi, mutta irrottautui kauden aikana sitoutumattomaksi ja lähti kevään 2017 vaaleihin SDP:n väreissä.

Taksiautoilijana Lindeman kuljettaa päivittäin ikäihmisiä, joten vanhusten asiat ovat lähellä sydäntä.

Kiista kahvikupista muutti kaiken

Aiemmin Suomen romanien yhteiskunnallisen osallistumisen esteenä oli muun muassa koulutuksen ja asuntojen puute, sekä oman kulttuurin rajoitteet.

Romanien koulutustason noustessa on integroituminen muuhun yhteiskuntaan alkanut sujua ja samalla kiinnostus yhteisten asioiden hoitoon kasvanut.

Silti romanin nouseminen päättäjäksi on yhä harvinaista.

Forssassa asuva Taito Lehmusta on puolestaan ollut pitkään vaikuttajana.

Hänen kohdallaan kaikki alkoi 1970-luvun alussa, jolloin Lehmusta oli Forssan mustalaisyhdistyksen puheenjohtaja. Tuolloin oli Suomessa astunut voimaan laki, jossa kiellettiin rotusyrjintä.

– Silloin tapahtui Forssan linja-autoasemalla semmoinen, että kahvia ei mustalaiselle myyty, muistelee Lehmusta tänään.

Lehmusta teki kohtelustaan rikosilmoituksen. Miestä ei pelottanut edes se, että baarinpitäjärouvan aviomies sattui olemaan tunnettu poliisi, joka myös oikeudessa puolusti rouvaansa.

Oikeus tuomitsi rouvan sakkoihin. Tapaus toimi kimmokkeena siihen, että Lehmusta lähti voimalla vaikuttajaksi ja mukaan kuntapolitiikkaan.

Tänään Lehmusta toimii Etelä-Suomen alueellisen romaniasiain neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Ennen eläköitymistään hän ennätti istua myös muun muassa käräjäoikeuden lautamiehenä.

Ensimmäiset maininnat romaneista nykyisen Suomen alueella ajoittuvat 1500-luvulle. Romaneja on Suomessa tällä hetkellä noin 10 000.

Syrjintä ja ennakkoluulot romanikulttuuria kohtaan Suomessa ovat yhä elossa, mutta eivät enää niin räikeinä kuin ennen.

– Tänä päivänä ei enää kielletä myymästä mustalaisille tai romaneille, mutta kyllä rasismia on, Taito Lehmusta nyökyttelee.

Lehmustan lähihoitajana työskentelevä vaimo on esimerkiksi joutunut kaupassa vartijan höykytyksen kohteeksi.

Vartija oli hälytetty paikalle aivan toisen ihmisen takia, mutta hän epäili heti romanien perinneasuun pukeutuneen naisen olevan syyllinen.

Romanit kyllä seuraavat elämänmenoa

Vielä muutaman vuosikymmen sitten Suomen romanien yhteiskunnallisen osallistumisen esteinä olivat koulutuksen ja asuntojen puute.

– Hevoskärryiltä olisi ollut erittäin vaikeaa osallistua yhteiskunnalliseen ja poliittiseen vaikuttamiseen vielä 60 vuotta sitten, virnistää Taito Lehmusta.

Romanit näyttävät tosin valtaväestöä enemmän huolehtivan siitä, mitä omat joukot ajattelevat, jos uskaltautuu mukaan esimerkiksi politiikkaan.

– Ehkä mustalainen on vähän arka lähtemään tämmöiseen kunnallispolitiikkaan, mutta kyllä he seuraavat mitä kotikunnissa tapahtuu. Emme me ole ihan pellossa elävä kansa.

Hattulan demarivaltuutettua Aarre Lindemania ovat oman kunnan asiat kiinnostaneet jo ennen valtuustouraakin.

Hän kävi kunnanhallituksen ja -valtuuston sekä lautakuntien esityslistoja läpi silloin, kun työskenteli kunnan palkkalistoilla.

Lindeman muistelee, että vielä 1970-luvulla romaniväestöllä oli vaikeaa saada asuntoja ja siksi koulunkäyntikin oli vaikeaa.

– Sieltä on jäänyt minun ikäluokkani ihmisiin ja nuorempiinkin varmasti peikkoja, hän pohtii.

Romanin pitää tehdä työnsä paremmin kuin muiden

Romanien osallistuminen yhteiskunnallisiin asioihin alkoi saada vauhtia 1990-luvun alussa, kun Suomeen tuli romanien asioita ajavia järjestöjä ja yhdistyksiä.

– Yhteiskunnallinen poliittinen osallistuminen on tänä päivänä romaaniväestölle viittä vaille arkipäivää. Se on lisääntynyt erittäin paljon, Taito Lehmusta todistaa.

Viime kevään kuntavaaleissa oli koko maassa romanitaustaisia ehdokkaita noin viisikymmentä. Heistä tosin läpi meni vain murto-osa.

Silti Aarre Lindeman kannustaa muitakin tulemaan mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ryhtymään vaikuttajaksi.

– Uskon, että potentiaalia olisi. Jos joku vaikka toisella paikkakunnalla haluaa tässä asiassa apua, niin autan niin paljon kuin pystyn, Lindeman lupaa.

Taito Lehmusta tietää, että pärjätäkseen romaniväestön on integroiduttava suomalaiseen yhteiskuntaan. Siksi koulutus ja opiskelu ovat tärkeitä.

– Ne romanit, jotka lähtevät työelämään, ovat integroituneet hyvin. Romanin on tehtävä työ muita paremmin, että tulee hyväksytyksi, Lehmusta väittää.