– Tässä täytyy todeta etteivät luvut ole hyviä. 15,6 prosenttia on huono luku. Meidän täytyy tehdä paljon töitä, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kommentoi Ylen tuoreita gallup-lukuja torstain A-Talkissa.

Ylen tuoreimman puoluekannatuskyselyn mukaan SDP:n alamäki jatkuu. Puolue on tuoreessa gallupissa neljäntenä. Viime aikoina puheenjohtaja Antti Rinnettä kohtaan on esitetty soraääniä myös puolueen sisältä. Rinteeltä kysyttiinkin suorassa A-Talkissa onko tilanne jo niin paha, että hän aikoo jättää tehtävänsä puheenjohtajana.

– Joka päivä täytyy luottamus hankkia. Niin kuin sanottu, minut on valittu seitsemän kuukautta sitten. Näillä mennään, Rinne vastasi.

Simon Elo: "Olemme keskusta ilman keskusta-puoluetta"

A-Talkissa vieraili myös Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo. Elon mukaan eduskuntaryhmän vieminen kohti puoluetta on oikealla kurssilla, sillä nyt kasassa on 3 500 kannattajakorttia. Puolueen perustamiseksi kannatuskortteja tarvitaan 5 000. Elon mukaan heikko gallup-luku (1,4 % kannatus) johtuu ihmisten hämmennyksestä. Elo uskoo, että vähitellen kannatus nousee.

Elolta myös kysyttiin miten Siniset asemoivat itsensä suhteessa muihin puolueisiin.

– Olemme keskustalainen ilman keskusta-puoluetta. Maltillinen uudistusliike. Ero keskustaan on se, että me emme halua estää kaupungistumista, Simon Elo vastasi.

Elo ei kuitenkaan suostunut sanomaan onko puolue keskustastasta katsoen enemmän oikealla vai vasemmalla.

Perussuomalaisten tavoite: nousta pääministeripuolueeksi

Ylen gallupissa suurin nousija oli perussuomalaiset. Perussuomalaisten puheenjohtaja Leena Meren mukaan perussuomalaisten äänestäjät ovat nyt palaamassa takaisin. Meri katsoo, että puolueen agenda oli hukassa entisen puheenjohtajan Timo Soinin aikana, mutta nyt se on palautumassa. Meri myös linjasi tavoitteen seuraavia eduskuntavaaleja silmällä pitäen: puolue aikoo pyrkiä pääministeripuolueeksi.

Gallupjohdosta nauttivan kokoomuksen varapuheenjohtaja, oikeusministeri Antti Häkkänen sanoi, että gallup-lukuihin kannattaa suhtautua yleisesti ottaen maltillisesti. Häkkänen sanoi, että nyt kansalaiset ovat alkaneet uskomaan siihen, että tietyt säästötoimenpiteet ovat olleet välttämättömiä.