Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) otti kantaa pääministerin haastattelutunnilla kysymykseen paperittomien turvapaikanhakijoiden piilottelemisesta.

Sipilän mukaan on itsestään selvää, että lähimmäistä voi ja pitääkin auttaa, mutta pitää erottaa auttaminen siitä, milloin estetään viranomaisia toimimasta.

– Auttamiseen kuuluu se, että varmistetaan, että kaikki apu on saatu, mutta jos esimerkiksi estetään viranomaista toimittamasta lainvoimasta päätöstä turvapaikanhakijalle piilottelemalla tätä, se ylittää tässä rajan, Sipilä sanoo.

– Jos turvapaikanhakija on saanut lainvoimaisen kielteisen päätöksen, on poliisin tehtävänä ilmoittaa kielteinen päätös kyseiselle henkilölle ja tätä ei saa estää.

Myöskään kirkko ei saa estää viranomaisia Sipilän mukaan toimimasta esimerkiksi silloin, kun viranomaiset ovat toimeenpanemassa lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneen turvapaikanhakijan maasta poistamista.

Sipilä sanoo, että häntä on ihmetyttänyt, että tämän tyyppisellä asialla politikoidaan. Hän uskoo suomalaisten hyvin ymmärtäneen, että itse auttamisesta ei olla tekemässä laitonta.

– Majoittamista itsessään ei tietenkään olla kriminalisoimassa. Jokainen ymmärtää, milloin on kyse viranomaisen toiminnan estämisestä ja milloin jostakin muusta. Vaikealla asialla ei pitäisi politikoida, vaan sallia järkevä. keskustelu. Väärääkin tietoa on ollut esillä, Sipilä painottaa.

"Suomalaiseen viranomaistoimintaan on voitava luottaa"

Sipilän mukaan on erotettava, mikä on terrorismin vastaista toimintaa ja mikä turvapaikan hakemiseen liittyvää toimintaa. Ihmisillä pitäisi olla oikea käsitys turvapaikanhakuprosessista, Sipilä tovoo.

– Ihmisillä pitäisi olla luottamus siihen, että maahanmuuttoviranomaiset ja oikeuslaitos tekevät kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin perustuvia päätöksiä.

Suomalainen yhteiskunta pohjautuu hänen mukaansa siihen, että viranomaisiin luotetaan ja Suomi on kärkipäässä kansainvälisissä mittauksissa tämän suhteen.

– Meille tuli vuonna 2015 poikkeuksellisen paljon turvapaikanhakijoita, joista valtaosa on oikealla asialla, mutta joukossa on niitäkin, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Tämä on lisännyt muun muassa suojelupoliisin seurattavien ihmisten määrää 80 prosentilla vuodesta 2012.

Sipilä toivoo tiedustelulain muutosten toteutuvan

Sipilä muistuttaa, että tiedustelulakia on valmisteltu koko hallituskausi valmisteltu ja siitä on varsin suuri parlamentaarinen yksimiielisyys.

– Ei voida kieltää, että terrorismi on tullut Eurooppaan ja sen uhka on kasvanut kaikissa maissa. Tiedustelulain tarkoituksena on saattaa Suomi samalle viivalle muiden maiden kanssa ja koska se vaatii perustuslakimuutoksen, toivon siihen löytyvän vaadittavan 5/6 enemmistön.

– Olen keskustellut tiedustelulakiasiasta myös SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen kanssa ja uskon ja toivon, että myös SDP hyväksyy tämän, Sipilä sanoi.

Sipilä kertoo tavanneensa islamilaisten yhteisöjen jäseniä ja niihin kuuluvia nuoria. Keskusteluissa on hänen mukaansa tullut ilmi, että nuoria houkutellaan mukaan terroristiseen toimintaan.

– Toimia on kohdennettu etenkin henkilöihin, joilla on jo lähtömaassa viitteitä radikalisoitumisesta. Kovien toimenpiteiden ohella päätimme budjettiriihessä myös Radinet-hankkeen tukemisesta, joka tekee työtä sen eteen, että nämä henkilöt saisivat muuta tekemistä, radikalisoitumisen tielle lähtemisen sijaan, Sipilä toteaa.

Lue myös:

Risikko: Paperittomien piilottajille harkitaan rangaistusta

Kuka saa jäädä Suomeen? Oppositiojohtajat palauttaisivat tilapäiset oleskeluluvat

Orpo: Paperittomien piilottelu rapauttaa oikeusvaltiota

Paperittomia majoittanut kansanedustaja Anna Kontula: "Ainakin yhden kerran uskon pelastaneeni näin ihmisen hengen"