ROVANIEMI Sinisen eduskuntaryhmän lappilainen kansanedustaja Matti Torvinen otti maanantaina vastaan Lapin käräjäoikeuden haastemiehen toimittaman selvityspyynnön. Muillekin Uutta vaihtoehtoa kannattaville entisille perussuomalaisille on lähetetty selvityspyyntöjä, jotka liittyvät puolueen kesäkuiseen hajoamiseen ja sen jälkimaininkeihin. Muun muassa perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirihallituksen puheenjohtajalle Raimo Vistbackalle on lähetetty selvityspyyntö kirjattuna kirjeenä.

Perussuomalaiset-puolueen puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon allekirjoittaman tekstin mukaan Torvinen on mustamaalannut puoluetta sekä kerännyt kannattajakortteja toisen puolueen perustamista varten. Torvinen voidaan tämän vuoksi erottaa Perussuomalaiset-puolueesta.

Torvinen myöntää keränneensä kannatuskortteja Siniselle Tulevaisuudelle, mutta kiistää mustamaalaamisen ja aikoo antaa selvityksen Perussuomalaiset-puolueelle. Kannatuskortteja Torvinen on avustajineen kerännyt 500.

– Minua hiukan hämmästyttää tämä kujanjuoksu. Ensin suurin otsikoin minut erotetaan Rovaniemen ja Lapin perussuomalaisten jäsenyydestä ja puheenjohtajan paikalta. Ja nyt vielä kerran repäistään erotus vielä puolueen johdonkin toimesta, Torvinen hämmästelee.

Torvinen sanoo käsittäneensä, että hänet on jo ennen kansanedustajan työn aloittamista erotettu Perussuomalaisesta puolueesta.

"Halla-aholainen puolue eri kuin vanha"

– Totuus on kestettävä vaikka tekee kipeää. Pitää tunnustaa reilusti, että Suomessa on nyt halla-aholainen puolue, joka on puhdistuksen jälkeen täysin eri kuin 20 vuotta vanha perussuomalainen puolue. Massiivisissa facebook-hyökkäyksissä, heti puoluekokouksen jälkeen laaja harmaa äijämassa, ääriaines ilmoitti, että Torvinen erotetaan. Se oli minun urani päätepiste, maksoin sananvapaudesta ja sillä tiellä pysyn, vakuuttaa Torvinen.