Rokotetutkimus
Länsi-Afrikassa Benissä on alkanut rokotetutkimus, johon osallistuu satoja suomalaisia. Tutkimuksessa testataan uutta rokotetta ripulia vastaan.
Yhteensä 800 vapaaehtoista suomalaista matkustaa 2 viikon lomalle Beniniin. Puolet heistä saa ripulirokotteen. Rokotteen on määrä estää ripuli, jonka aiheuttaa etec-bakteeri.
Keravalainen Kirsi Makkonen on yksi koehenkilöistä. Hän on juuri tullut kotiin Beninistä ja kertoo, että matka oli tosi mukava. Kirsi Makkonen sairastui vatsatautiin, mutta vasta kotimatkalla.
Uuden rokotteen kehittäminen valmiiksi kestää monta vuotta. Kun se valmistuu, sille on kova tarve. Kehitysmaissa kuolee ripuliin joka vuosi puoli miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta.
Vierastaistelijat
Suomesta on lähtenyt noin 80 ihmistä taistelemaan Syyrian ja Irakin sota-alueille. Heistä noin 20 on kuollut ja 20 on tullut takaisin kotiin, sanoo poliisi.
Poliisi sanoo, että Suomesta lähdetään nyt vierastaistelijaksi vähemmän kuin ennen. Toisaalta myös kotiintulijoita on vähemmän kuin ennen.
Perussuomalaiset
Perussuomalaisten jäsenmäärä kasvaa.
Puolueeseen on liittynyt noin 900 uutta jäsentä kesäkuun puoluekokouksen jälkeen. Samaan aikaan puolueesta on eronnut noin 200 ihmistä.
Perussuomalaisilla on nyt yhteensä yli 11 000 jäsentä.
Sodanaikainen pommi
Lapissa lapset ovat löytäneet koulun pihalta vanhan pommin.
Lapset kaivoivat perjantaina maata alakoulun pihalla Sodankylässä, kun he löysivät vanhan pommin. Pommi oli 2,5 kiloa painava ja peräisin sota-ajalta.
Lapset näyttivät pommia opettajalle, joka kutsui paikalle poliisin.
Armeija vei pommin pois koulun pihasta ja hävitti sen.
Tähdenlennot
Tänä viikonloppuna kannattaa katsella yötaivasta. Jos sää on yöllä selkeä eli taivaalla ei ole pilviä, siellä voi nähdä paljon tähdenlentoja.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa kertoo, että tähdenlennot tulevat Perseidien meteoriparvesta. Perseidien meteoriparvi on erityisen aktiivinen tänä viikonloppuna.
Tähdenlentoja voi nähdä etenkin aamuyöllä Oulun eteläpuolella, jossa yöt ovat jo pimeämpiä kuin pohjoisessa. On mahdollista nähdä ehkä jopa 70 tähdenlentoa tunnissa.
Tähdenlentoja näkyy ympäri taivasta, mutta kannattaa katsella etenkin koillisen ja idän suuntaan.