Alueellinen kuljetustuki loppuu tämän vuoden jälkeen. Hallituksen talousarvioesityksessä ei ole enää lainkaan rahaa kuljetustuelle. Viime ja tälle vuodelle on vielä ollut käytössä viiden miljoonan euron määrärahaa, mutta kuljetustukea on yritetty lopettaa jo usean vuoden ajan.
Lapissa monet yritykset kokevat, että kuljetustuki on välttämätön, jotta pohjoisen yritykset voivat kilpailla eteläsuomalaisten ja pohjoisruotsalaisten yritysten kanssa. Ruotsissa maksetaan kuljetustukea syrjäseutujen yrityksille.
Esimerkiksi sosiaalidemokraattien kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä arvostelee hallituksen budjettiesitystä kuljetustuen lopettamisesta. Ojala-Niemelän mukaan Ruotsin pohjoisten alueiden yritykset saavat kohtuutonta kilpailuetua, kun niillä on Suomeen verrattuna moninkertainen kuljetustuki. Juopa vain pahenisi, jos se loppuisi.