Mistä on kyse?

Kouvolaan suunnitellun sairaanhoidon Ratamo-keskuksen jatkoa aletaan työstää lähiviikkojen aikana.

Ratamo -sairaalahankkeen on tarkoitus siirtyä keväällä tehdyn päätöksen mukaisesti liiketoimintakauppana Kouvolan kaupungilta Carealle. Liiketoimintakaupassa Kouvolan kaupunki myy Carealle muun muassa Ratamon suunnitelmat ja piirustukset.

Carea-Sairaalat Oy:n ja Kouvolan kaupungin johtavat virkamiehet neuvottelevat Ratamon jatkosta kevään päätösten pohjalta maanantaina 14.8.

– Silloin yhdessä katsotaan miten tähän asti tehtyjä Ratamo –suunnitelmia voidaan hyödyntää, sanoo toimitusjohtaja Annikki Niiranen Careasta.

Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän Carean yhtymäkokous päätti huhtikuussa toteuttaa Kymenlaaksossa yli 200 miljoonan euron sairaalahankkeet. Niistä Ratamon osuus on runsaat 60 miljoonaa.

Moni asia vielä auki – varsinkin aikataulu

Syyskauden ensimmäisiä päätöksiä Ratamon etenemisestä päästäneen tekemään syyskuussa. Tuolloin Ratamon liiketoimintakauppa tulee Carean hallituksen päätettäväksi, sitä ennen asia on käynyt vielä Kouvolan kaupunginhallituksessa.

– Asiaa valmistellaan kaiken aikaa, kertoo Carea-Sairaalat Oy:n hallituksen puheenjohtaja Seppo Rintamo.

Kouvolan johtavat politiikot korostavat, että jatkossa, syyskuun jälkeen, Ratamon tulevaisuudesta päätetään nimenomaan Careassa. Tarkempien suunitelmien aikataulu on kuitenkin vielä hämärän peitossa, rakentamisen aloittamisesta puhumattakaan.

– Toivoisin, että virkamiehet voisivat myös aikatauluttaa hankkeen etenemisen, kunhan tapaavat ensimmäisen kerran kesälomien jälkeen, sanoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Harri Helminen (sd.)

Myös Ratamon sisältöön ja toimintaan liittyvien suunnitelmien tarkentumista joudutaan vielä odottamaan.

– Oikeastaan vielä ei ole syytä olla varma mistään, sanoo puolestaan Kouvolan valtuuston puheenjohtaja Jouko Leppänen (kok.)