Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kansanedustaja, Rovaniemeltä kotoisin oleva Matti Torvinen esittää Tenon sopimuksen uudelleenneuvottelua.
Torvinen tutustui yhdessä sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan kanssa Tenon sopimuksen ongelmiin maanantaina Utsjoella. Uuteen sopimukseen ja sen neuvotteluprosessiin tyytymättömät paikalliset ovat reagoineet tilanteeseen muun muassa laittomalla kalastuksella sekä moratorioiden perustamisella.
Tilaisuuteen osallistui Utsjoen kunnan, paikallisten kalastuskuntien sekä yrittäjien edustajia.
"Vien viestin ulkoministeri Soinille"
Kansanedustaja Matti Torvinen lähestyi itse kuntaa ja ehdotti tapaamista.
Hän on seurannut kiistaa toukokuussa voimaan tulleen Tenon sopimuksen ympärillä. Siitä huolimatta sopimuksen vaikutus paikallisiin yllätti hänet.
– Aion viedä ulkoministeri Soinille sellaista viestiä, että jos näin huono sopimus on neuvoteltu kuin väitetään, pitäisi valtioiden kyllä miettiä asiaa. Jos sopimus on huono, se täytyy irtisanoa, ja jos sitä ei irtisanota, Suomen pitäisi itse pyrkiä neuvottelemaan korjauksista.
– Vaikka sopimuksista on pidettävä kiinni, onko huonoja sopimuksia pidettävä? Minun mielestäni tämä Suomen ja Norjan sopimus Tenon kalastussäännöistä pitää neuvotella uusiksi, Torvinen painottaa.
Saamelaisasiat ovat Matti Torviselle tuttuja jo entuudestaan. Hän on kotoisin Rovaniemeltä ja työskennellyt aiemmin toimittajana. Hän on huolissaan saamelaisten oikeudellisesta tilanteesta Suomessa.
– Se kehitys pitäisi saada jollakin tavalla katkeamaan. Aion nyt Lapin ja Sinisen tulevaisuuden kansanedustajana huolehtia siitä, että asioita käsiteltäisiin eri tavalla. En tiedä pystyykö yksi mies kääntämään maailmanpyörää, mutta yritetään ainakin, hallituksen kautta, Torvinen toteaa.
Ministeri on huolissaan saamelaisten sosiaalisesta hyvinvoinnista
Vaikka Tenon kalastussopimukseen liittyvät asiat eivät suoranaisesti kuulu sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan alaan, oli hän kiinnostunut matkaamaan paikan päälle kuulemaan asiasta lisää.
Utsjoen kunnansalissa järjestetyssä avoimessa tilaisuudessa nousikin esille myös sopimuksen sosiaalinen puoli.
– Se näkökulma tuli hyvin esille, kiitoksia siitä. On tärkeää kuulla paikallisten ajatuksia heidän omasta hyvinvoinnistaan.
Tilaisuudessa pidettiin noin 20 puheenvuoroa, jotka käsittelivät Tenon sopimusta. Päällimmäisenä Pirkko Mattilalle jäi mieleen paikallisten pettymys.
– Kyllä tästä kuultaa pettymyksen tunne ja epäoikeudenmukaisuuden kokemus.
Tilaisuudessa keskusteltiin myös muista saamelaisia koskevista ajankohtaisista asioista. Ministerille ojennettiin muun muuassa Pohjoismainen saamelaisten itsemurhien ehkäisysuunnitelma.
– Se oli hyvin surullista kuultavaa, mutta toisaalta äärimmäisen hyvä, että asia tuli täällä esille. Aion yhdessä toisen vastuuministerin, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon kanssa nostaa tämän asia keskusteluun.
– Itsemurhatilastot alkuperäiskansojen keskuudessa ovat äärimmäisen traaginen asia. Sille pitää tehdä jotakin, näkee sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.
Utsjoen keskustelutilaisuuteen osallistui noin 30 ihmistä.