Suurten kaupunkien johtajat tyytyväisiä soten lykkäyspäätökseen
Suurten kaupunkien johtajat pitävät sote- ja maakuntauudistuksen lykkäämistä järkevänä. Hallitus kertoi eilen, että uudistuksen voimaantulo siirtyy vuodella eteenpäin. Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren mielestä aikataulut olivat aivan liian kireät. Myöskään Turun ja Oulun kaupunginjohtajat eivät ole yllättyneitä lykkäyspäätöksestä.
Väistyvä peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) kertoi keskiviikkona illalla A-studiossa, että hän on valmis avaamaan päiväkirjansa mahdollisen sote-historiikin kirjoittajalle.
Trumpin Puolan-vierailulla suuret odotukset
Myöhään keskiviikkona Puolaan saapuneen Yhdysvaltain presidentin on määrä pitää torstaina Varsovassa puhe, josta odotetaan Yhdysvaltain ja Euroopan suhteiden suunnannäyttäjää. Puolasta Trump suuntaa Saksaan, jossa vuorossa on G20-kokous. Trumpia vastaanottaa Puolassa kiitollinen yleisö, sillä Yhdysvaltain presidentin ja Puolan johdon näkemykset ovat samankaltaisia monissa asioissa.
Italiaan saapuu yhä enemmän turvapaikanhakijoita, Amnestyltä syytöksiä EU-maille
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää EU-maita itsekkäästä politiikasta, joka on johtanut tuhansien ihmisten hukkumiskuolemaan Välimerellä ja vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin Libyassa. Libyasta Italiaan tulevalla reitillä on tänä vuonna kuollut yli 2 000 ihmistä, huolimatta alueella toimivista pelastusaluksista.
Italia ja EU haluavatkin sulkea merireitin ja käsitellä turvapaikkahakemukset jo Libyassa. Tähän sisältyy kuitenkin runsaasti ongelmia. Italiaan on tämän vuoden aikana saapunut jo yli 85 000 ihmistä. Heistä suurin saapuu Länsi-Afrikan maista ja enemmistö, yli 60 prosenttia, ei saa turvapaikkaa.
Tänään vietetään Eino Leinon päivää
Kansallisrunoilijamme Eino Leino oli läheisriippuvainen ja rakkausfriikki. Hän kaipasi lempeä, mutta ei kyennyt pitämään sitä yllä. Avioliitot olivat lyhyitä. Eino Leino kuoli vain 47-vuotiaana syfilisperäiseen sairauteen ja päihteidenkäyttöön. Tänään vietetään Eino Leinon päivää.
Kolea sää jatkuu
Ylen meteorologin Anne Borgströmin mukaan tänään torstaina on tiedossa viileää säätä. Maan etelä- ja keskiosiin on luvassa 10–15 astetta ja sadekuuroja. Lapissa on puolestaan 5–10 astetta ja sateet jatkuvat edelleen osassa Lappia. Poutaisinta on Kainuussa ja maan lounaisosissa. Aurinkoisinta on Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla. Tarkemmat säätiedot löytyvät osoitteesta yle.fi/saa.