Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen ei ole Suomen poliittiselle järjestelmälle kovin kunniallinen harjoitus. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä että tars tehrä jottain ja sassiin, mutta kukin pelaa silti omia kummallisia pelejään.
**Satuin olemaan **ulkomailla lomamatkalla, kun silloin tuoreeksi kasvoksi mielletty politiikan ulkopuolinen oppositiojohtaja Juha Sipilä (kesk.) ilmoittautui hallituksen pelastajaksi ja toi keskustan ja Timo Soinin johtamat perussuomalaiset hallituksen tueksi uudistamaan suomalaisen terveydenhuollon.
Katsoin skotlantilaisen hotellihuoneen laajakaistan turvin hallituksen ja opposition yhteisen tiedotustilaisuuden ja ihmettelin, että näinköhän oikeasti maassa on siirrytty uuteen aikaan, jossa politiikka tarkoittaa yhteisten asioiden hoitoa.
Oppositiojohtaja Sipilä kirjoitti asiasta näin.
**Tänään valtioneuvoston **linnassa kysyin häneltä, olisiko syytä ottaa nykyinen oppositio mukaan sotevalmisteluun nyt, kun siihen muutenkin otettiin vuosi lisäaikaa.
Aikaa ei kuulemma ole. Tosin viime viikolla ei ollut sitä vuottakaan.
Pääministeri kertoi tänään, että kyseessä on itsenäisyyden ajan suurin yhteiskunnallinen uudistus. En tiedä kuka tämän iskulauseen on keksinyt, mutta mielestäni esimerkiksi sairausvakuutus, kansaneläke ja peruskoulu ovat vähän kovempaa kamaa.
Evakotkin asutettiin.
**On kovin vaikea **ymmärtää miksi perustuslakiongelmia ei haluttu nähdä aiemmin, kun niihin oli törmätty kahteen kertaan jo edellisten hallitusten aikana.
Ja vaikka Annika Lapintie (vas.) on varmasti hoitanut työnsä eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana moitteitta, on ihmeteltävä, miksi hallituspuolueet halusivat vaalien jälkeen jättää perustuslain vaalimisen vasemmistoliiton niskoille, jos se on jokin ongelma.
Muistan kyllä Paavo Arhinmäen (vas.) ilmeen, kun perustuslakivaliokunta jäi vapaaksi, kun muut kahmivat puolustusta, taloutta ja ulkoasioita.
**Kreikan Kosilla **lomaileva Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Ilkka Oksala julisti viime viikolla, että perustuslakiasiantuntijat ihailevat DDR:n yhteiskuntajärjestelmää. Hyvä se on sieltä Syrizan hallitsemasta ihannemaasta huudella.
Silti taitaa olla hyvä ajatus, että maassa on joku roti.