Kansanedustaja Jaana Laitinen-Pesola (kok.) haluaa, että hallitus korjaa sote-uudistuksessa todetut perustuslailliset ongelmat huolella.
Perustuslakivaliokunnassa istuva Laitinen-Pesola toteaa, että muutoksia ei pitäisi tehdä kiireellä ja maakuntavaalien kanssa ei nyt pidä kiirehtiä.
– Kumpi on tärkeämpää, se että maakuntavaalit käydään tammikuussa vai että saamme kunnollisen sote-järjestelmän? Terveydenhuollon ammattilaisena haluan, että käytetään tarvittava aika ja tehdään korjaukset ja kunnollinen esitys. Sitten katsotaan, missä aikataulussa edetään, Laitinen-Pesola sanoo.
Perustuslain vastaisuutta
Perustuslakivaliokunta löysi hallituksen sote-uudistusta koskevasta ehdotuksesta runsaasti perustuslaillisia ongelmia. Keskeisin niistä on julkisten palveluiden yhtiöittäminen, joka on ristiriidassa perustuslain kanssa.
Hallituspuolueiden johtotrio, eli Kiinasta palannut pääministeri Juha Sipilä (kesk.), valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) ja eurooppaministeri Sampo Terho (uv) kokoontuvat perjantaina iltapäivällä käsittelemään tilannetta.
Maakuntauudistus ja -vaalit ovat erityisen tärkeä keskustalle. Kokoomus puolestaan on ajanut sote-palveluihin valinnanvapautta, johon oli yhdistetty myös perustuslain vastaiseksi todettu yhtiöittäminen.