Mistä on kyse?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on ottanut kantaa Uusi vaihtoehto -ryhmän kansanedustajan, perussuomalaisia aiemmin edustaneen porilaisen Ari Jalosen näkemyksiin puolueen nykytilasta.
Jalonen kommentoi aiemmin keskiviikkona Facebook-seinällään Ylen uutista, jonka mukaan Suomen sisu -järjestön varapuheenjohtaja Riku Nevanpää pyrkii perussuomalaisten Satakunnan-piirin puheenjohtajaksi. Nevanpää yritti myös puolueen johtoon kesäkuun puoluekokouksessa.
– Jälleen uusi todiste puolueen muuttumisesta ja sisulaisten puolueen valtaamisesta ihan joka tasolla. Vastaavia puheenjohtajiston ja hallituksen vaihdostoimia on meneillään ympäri Suomea. Entistä ps-puoluetta ei enää ole, Jalonen kirjoittaa.
Riku Nevanpää on perussuomalaisten joukoissa kiistelty hahmo. Hänet siirrettiin muutama vuosi sitten syrjään puolueen piirihallituksesta huonon käytöksen takia. Viime vuonna hän pohti Facebookissa, pitäisikö Suomen lehdistössä aloittaa puhdistukset.
Kovaa keskustelua
Ari Jalosen seinällä syntyi hänen päivityksestään pitkä keskustelu, johon ovat ottaneet osaa useat paikallisella ja myös valtakunnallisella tasolla toimivat perussuomalaiset vaikuttajat. Keskusteluun osallistui myös puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
Perussuomalaisista lähteneet poliitikot ovat väittäneet, että Halla-ahon nousu puheenjohtajaksi oli seurausta muun muassa kansallishenkiseksi itseään kuvailevan Suomen sisun vallankaappauksesta.
– Nevanpää sai kahdeksan ääntä. Aika vähän sisulaisia valtaajia oli paikalla [Jyväskylän puoluekokouksessa], Halla-aho kirjoittaa.
Millainen arvopohja?
Eräs keskustelija muistutti Riku Nevanpään vaikuttaneen perussuomalaisissa pitkään.
– Arilla ei silloin vielä ollut Arvopohjaa. Nykyään hänellä on, Halla-aho vastasi.
Halla-aho muistutti, että nykyistä piiripomoa Anssi Joutsenlahtea ei eroteta, vaan tämä jättää tehtävän omasta halustaan.
Osa perussuomalaisten piirin vaikuttajista kylläkin vaati äskettäin Joutsenlahden eroa, koska tämä asettui ensin tukemaan Uutta vaihtoehtoa ja palasi puoluejohdon tukijaksi vasta muutaman päivän harkinnan jälkeen. Lopulta erottamiskokousta ei kutsuttu koolle.
Halla-aho arvosteli myös Jalosen ja muiden Uusi vaihtoehto -ryhmän jäsenten puheita, joiden mukaan perussuomalaisten arvopohja ei ole enää sama kuin Timo Soinin puheenjohtajuusaikana.
– Arvopohjallisen näkemyksen mukaan esim. [porilaiskansanedustaja Laura] Huhtasaari saa olla vaaleissa ehdolla ja vetää äänimäärällään myös Jalosen eduskuntaan, mutta hänen ei tule pyrkiä johtaviin tehtäviin puolueen sisällä, Halla-aho kirjoittaa.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaksi valitusta Huhtasaaresta muistuttaminen on piikki Jaloselle, jonka äänimäärä jäi sekä eduskuntavaaleissa että erityisesti kuntavaaleissa kauas Huhtasaaren äänimääristä.
Maahanmuuttovastaisen Huhtasaaren nousua on pidetty yhtenä suurena syynä sille, että kokoomus ja keskusta eivät halunneet jatkaa yhteistyötä Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa.
Harva jättänyt puolueen
Kansanedustaja Ari Jalosen lisäksi Uusi vaihtoehto ja Sininen tulevaisuus eivät ole saaneet montakaan julkitukijaa Satakunnassa.
Vain muutamat satakuntalaiset perussuomalaiset ovat kertoneet jättävänsä puolueen Halla-ahon valinnan takia tai lähtevänsä keräämään kannattajakortteja Sinisen tulevaisuuden rekisteröimiseksi.
Jalonen vakuuttaa saaneensa puolueen jättämisen jälkeen runsaasti myönteistä palautetta. Hänen mukaansa myös uusi puolue on herättänyt kiinnostusta.