Mistä on kyse?
Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina yksimielisesti palauttaa omaishoidon tuen kriteerit uudelleen valmisteltavaksi. Samalla vanhat vuoden 2016 kriteerit omaishoidossa pysyvät toistaiseksi voimassa Helsingissä.
– Vanhojen kriteerien käyttöönotolla haluttiin nopeasti korjata tilanne, joka on ollut aivan kohtuuton omaishoitajille. He eivät ole tienneet, mikä heidän tukensa on. Myös ne perheet, jotka ovat jättäneet uusia hakemuksia, eivät ole saaneet päätöstään, palautusehdotuksen tehnyt sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa (vihr) sanoo.
Omaishoidon perusteet ja maksuluokat uudistettiin alkuvuodesta, mikä osalla asiakkaista tarkoitti tuen pienentymistä tai jopa loppumista kokonaan. Muutoksessa neljä entistä tukiluokkaa yhdistettiin kolmeksi luokaksi. Tuen ovat voineet menettää esimerkiksi iäkkäät omaishoitajat, jotka eivät pysty enää hoitamaan puolisoaan.
Omaishoidon tukea saa Helsingissä kuukausittain noin 3 200 perhettä ja vuosittain 4 000 perhettä. Kaupunki käyttää omaishoidon tukemiseen tänä vuonna 33 miljoonaa euroa eli 8,5 miljoonaa viime vuotta enemmän.
Vesikansan mukaan monien alle 18-vuotiaiden vammaisten lasten omaishoitajien perheillä tuki on lakannut tai tukiluokka on laskenut helmikuun päätöksen myötä.
– Muutokset, jotka tapahtuivat helmikuussa, olivat merkittäviä erityisesti alle 18-vuotiaiden osalta.
Niille omaishoidettaville, joiden tuki on laskenut tai lakannut alkuvuodesta uudistettujen kriteerien takia, palautetaan vanhojen sopimusten mukainen omaishoidontuki.
Päätös lautakunnasta ensi syksyn aikana
Vesikansa kertoo, että sosiaali- ja terveystoimelle on nyt annettu erilaisia valmisteluohjeita. Omaishoidontuki halutaan nostaa euromääräisesti Espoon ja Vantaan tasolle.
– Alkuperäisenä tavoitteena oli yhtenäistää omaishoidon tukea Espoon ja Vantaan kanssa. Helsinki haluaa tukea ja jatkossakin lisätä omaishoitoa.
Kaupunginhallitus toivoo, että omaishoitajien työssäkäynti mahdollistetaan ja hoidettavan ohjaus ja valvonta, hoidon sitovuus ja psyykkinen kuormittavuus otettaisiin entistä paremmin huomioon.
Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että leikkureita kohtuullistetaan, jos perheen saamaa tukea alennetaan.
Päätöksiä sosiaali- ja terveyslautakunnasta on odotettavissa syksyn aikana. Tarkkaa aikataulua ei kuitenkaan ole tiedossa.