Hallitus joutuu vielä jännittämään, miten Uusi vaihtoehto -ryhmän rivit kestävät, arvioi politiikan toimittaja Pekka Kinnunen.
Halla-aholaiset ja soinilaiset käyvät nyt henkien taistelua perussuomalaisten perinnöstä. Perussuomalaisten eduskuntaryhmästä eronneilla on heinäkuun alkuun saakka aikaa ottaa kantaa potkuihin puolueen jäsenyydestä.
Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän perustaneet puuhaavat uutta, Sininen tulevaisuus -puoluetta, ja perussuomalaisten äänestäjiä ajetaan valintatilanteeseen; olet joko meidän puolellamme tai meitä vastaan.
Samaan aikaan perussuomalaisten kenttä kuohuu. Eduskuntaryhmästä eronneet ovat saaneet vihamielistä palautetta.
Ritva Kike Elomaan paluumuutto oli Jussi Halla-ahon ensimmäinen voitto puoluejohtajana. Riemu näkyi ja kuului Elomaan loikan tiedotustilaisuudessa. Uusia loikkarien värväys käy kuumana.
Loikkarit ja ottopojat hallituksessa
Perussuomalaisten oman jäsenten välisen kisan lisäksi pelissä on Sipilän hallituksen jatko. Viiden perussuomalaisista eronneen ministerin jatkaminen hallituksessa antaa aihetta puheille ”ottopoika-hallituksesta” ja eduskunnassa oppositio herkuttelee ”loikkarihallituksella”.
Elomaan loikan jälkeen hallitusryhmillä on eduskunnassa105 kansanedustajaa, joista puhemies Maria Lohela ei voi osallistua äänestyksiin. Ryhmien välillä vielä liikkuvista Veera Ruoho tuki tiistain luottamuslauseäänestyksessä hallitusta ja Arja Juvonen äänesti opposition mukana. Hallituksen ja opposition voimasuhteet ovat käytännössä tällä hetkellä 105 vastaan 94.
Syksyllä Euroopan parlamentista eduskuntaan mahdollisesti palaava Paavo Väyrynen tuo oman jännityksensä hallitus-oppositiosuhteisiin. Väyrynen pettyi pääministeriin ja keskustan puheenjohtajaan Juha Sipilään, perusti oman puolueen ja asetti tähtäimen seuraaviin eduskuntavaaleihin.
Väyrysen paluu eduskuntaan veisi hallitukselta yhden varman keskustalaisen tukijan, mikä kaventaisi hallituksen tuen eduskunnan äänestyksissä 104 kansanedustajaan.
Sininen tulevaisuus kaipaa Soinia
Perussuomalaisten hajoaminen on hämmentänyt äänestäjiä. Uusi vaihtoehto ja Sininen tulevaisuus ovat äänestäjille vielä tuntemattomia tekijöitä.
Ulkoministeri Timo Soini vetäytyi heti puoluekokouksen jälkeen takariviin. Ensimmäiset puoluekannatusmittaukset riehaannuttivat sotaratsun kuitenkin takaisin taisteluun.
Sinisen tulevaisuuden puoluepuuhaa vetää Jussi Halla-aholle murskatappion kärsinyt Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho. Hallitusryhmien vetäjien johtokolmikkoon, troikkaan, Juha Sipilän ja kokoomuksen Petteri Orpon rinnalle nostetulla Terholla on pitkä matka Soinin kaltaiseksi kansan villitsijäksi.
Timo Soini nosti perussuomalaiset SMP:n tuhkasta pitkän korpivaelluksen jälkeen suureksi puolueeksi ja hallitukseen. Myös Sininen tulevaisuus tarvitsee kipeästi Soinin valovoimaa tai muuten edessä on SMP:stä 70-luvulla eronneen SKYP:n kohtalo. Kuka enää muistaa?
Puoluekartta saa uutta väriä
Perussuomalaisten hajoaminen muuttaa myös puoluekarttaa. Äänistä kilpailee pian kaksi kansallismielistä ja EU-kriittistä puoluetta.
Ensimmäisissä kannatusmittauksissa mielenkiintoisinta on, että noin joka neljäs äänestäjä voisi kannattaa Uutta vaihtoehtoa (Sinistä tulevaisuutta), perussuomalaisia tai kumpaa tahansa.
Taloustutkimuksen Ylelle tekemässä mittauksessa perussuomalaisista eronneita voisi äänestää yksitoista ja perussuomalaisiin jääneitä seitsemän prosenttia vastanneista. Lisäksi kuusi prosenttia voisi harkita kumpaa tahansa.
Perussuomalaisten ja Sinisen tulevaisuuden taistelusta on lupa odottaa värikästä ja jopa rumaa. Sisällissodat ovat sodista julmimpia.
Lue myös:
Ritva Elomaa loikkaa takaisin perussuomalaisten eduskuntaryhmään – "Perus-Kike is back!"
Sampo Terho: Ei kai kukaan odottanut, että olisimme gallupien kärjessä – Halla-aho pitää tulosta odotuksenmukaisena
Ylen kannatusmittaus: Uudelle vaihtoehdolle eduskuntaryhmistä pienin kannatus, perussuomalaiset nosti suosiotaan