Perussuomalaisten perustajajäseniin lukeutuva Lauri Heikkilä pitää eduskuntaryhmän hajoamista hätiköitynä ratkaisuna. Hän olisi antanut uudelle puoluejohdolle alkuvaiheessa työrauhan.
Varsinais-Suomen piirin varapuheenjohtajana toimiva entinen kansanedustaja ei pelkää puolueen hajaannuksen vaikuttavan merkittävästi paikallisten valtuustoryhmien toimintaan.
– Minusta on liioiteltua ruveta etukäteen pelkäämään. Se on kuntatasolla aina paikallisista henkilösuhteista hyvin paljon kiinni.
– Jos henkilöt ovat tulleet vuosien ajan toimeen keskenään, niin mikseivät he tulisi tämän jälkeenkin, Heikkilä toteaa.
Marttilan valtuustoryhmä perussuomalainen – ainakin toistaiseksi
Lauri Heikkilän mukaan hänen kotikunnassaan Marttilassa perussuomalaisten ryhmä suhtautuu tilanteeseen maltilla. Mahdollisesta muutosta Uusi vaihtoehto -ryhmään pitää Heikkilän mukaan keskustella valtuustoryhmän sisällä.
– Uskoisin, että Marttilan valtuustoryhmä on nyt perussuomalainen. Jos muutamme tuohon uuteen ryhmään, niin ehkä kaikki saattavat muuttaa siihen.
– Nyt kuitenkin, kun on valtuuston ensimmäinen kokous, niin me kuulumme perussuomalaisiin, Heikkilä sanoo.