Perussuomalaisten ryhmä on hajonnut täysin. Timo Soini on yli kahdenkymmenen lähtijän joukossa.

Kaikki kolme savokarjalaista perussuomalaista kansanedustajaa on lähtenyt mukaan uuteen eduskuntaryhmään, jonka nimenä on Uusi vaihtoehto (ruotsiksi Nytt alternativ). Nämä edustajat ovat kuopiolainen Kimmo Kivelä, rääkkyläläinen Kari Kulmala ja kontiolahtelainen Pentti Oinonen.

Seuraavat edustajat ovat tiistaina 13. kesäkuuta päivätyllä kirjeellään ilmoittaneet puhemiehelle, että he ovat perustaneet oman eduskuntaryhmän:

Simon Elo, Sampo Terho, Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Timo Soini, Jari Lindström, Martti Mölsä, Ari Jalonen, Anne Louhelainen, Kari Kulmala, Pirkko Mattila, Jussi Niinistö, Ritva Elomaa, Kaj Turunen, Tiina Elovaara, Lea Mäkipää, Hanna Mäntylä, Maria Lohela, Reijo Hongisto ja Pentti Oinonen.

Uusi vaihtoehto -ryhmän puheenjohtajaksi valittiin Simon Elo, 1. varapuheenjohtajaksi Tiina Elovaara ja 2. varapuheenjohtajaksi Kike Elomaa, 3. varapuheenjohtaksi Ari Jalonen.

TÄYDENNETTY 13.6.2017 kello 13:57 tieto puheenjohtajistosta