Perussuomalaiset-puolue hajoaa

Perussuomalaiset-puolue on hajonnut. 22 kansanedustajaa lähtee perussuomalaisista ja muodostaa oman eduskuntaryhmän. Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini on yksi lähtijöistä. Myös muut perussuomalaisten ministerit siirtyvät uuteen ryhmään, jonka nimi on Uusi Vaihtoehto. Ryhmä on valmis tukemaan Juha Sipilän hallitusta. Uusi ryhmä on eduskunnan 4. suurin.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on yllättynyt puolueen hajoamisesta. Halla-aho sanoo, että hän uskoi vain 1 tai 2 kansanedustajan eroon. Halla-aho syyttää lähteneitä lupausten pettämisestä. Puheenjohtajakampanjan aikana kaikki ehdokkaat olivat valmiita hyväksymään vaalituloksen.

Hallituskriisi on ohi

Pääministeri Juha Sipilä haluaa jatkaa yhteistyötä Uusi Vaihtoehto-ryhmän kanssa. Sipilä sanoo, että hallituskriisi on ratkennut ja hän ei hae eroa presidentiltä. Hallituksen nykyiset ministerit voivat jatkaa tehtävissään. Pääministeri antaa uudesta hallituksesta tiedonannon eduskunnalle.

Venäjällä poliisi käytti kovia otteita mielenosoittajiin

Venäjällä poliisi on pidättänyt yli 1500 mielenosoittajaa, jotka vastustavat Venäjän hallintoa. Mielenosoitukset kutsui koolle oppositiojohtaja Aleksei Navalny, joka tuomittiin 30 päivän vankeuteen.

Mielenosoituksia on ollut yli 100 kaupungissa eri puolilla Venäjää. Mielenosoitukset ovat olleet Venäjällä suurimpia sitten vuoden 2012.

Helsinki-helpit auttavat turisteja

Helsingin kaduilla liikkuu jälleen nuoria kaupunkioppaita eli Helsinki-helppejä. He auttavat ilmaiseksi matkailijoita, jotka saapuvat kesällä laivoilla Helsinkiin. Helsinkiin tulee suurilla risteilylaivoilla tänä kesänä noin 400 000 risteilymatkustajaa.

Kaupunkioppaita on 20 ja he osaavat hyvin eri kieliä. Heidät tunnistaa vihreistä liiveistä.

Lutikoista on tullut ongelma Helsingissä

Lutikoista eli seinäluteista on tullut ongelma helsinkiläisissä taloissa. Asiantuntijat sanovat, että lutikoiden määrä on kasvanut 10 vuoden aikana selvästi. Ihmiset tuovat lutikoita mukanaan Suomeen ulkomaan matkoilta. Lutikka on leveä, litteä ja ruskea hyönteinen, joka on melko pieni.

Lutikoita on vaikea hävittää, koska ne elävät sänkyjen ja seinien pienissä raoissa. Lutikat ovat ikäviä, koska ne imevät öisin ihmisistä verta.