Kansanedustajaehdokkaanakin ollut veteliläinen Vuokko Lahti suree monen maaseudun asukkaan puolesta perussuomalaisten muuttumista. Perussuomalaiset oli aikanaan se puolue, jossa Lahti koki voivansa tehdä töitä heidän hyväkseen. Perhonjokilaaksosta Keski-Pohjanmaalla tulikin yksi puolueen vankkoja kannatusalueita: esimerkiksi vuoden 2012 kuntavaaleissa perussuomalaiset saivat Kaustisella 37 prosenttia äänistä ja Vetelissä 28.

– Täällä on ihmisiä, jotka ovat tehneet töitä vuosikymmeniä SMP:n pohjalta, nähneet sen kitkerän lopun ja perustaneet uuden puolueen, ja se on ollut jotenkin niin meitä, sanoo Lahti.

Hän uskoo, että monen mielestä tuo työ meni hukkaan yhdessä viikonlopussa. Tietysti on niitäkin, joiden mielestä työn pitää jatkua. Ja niitä, jotka tulevat mukaan uuden linjan ansiosta.

Vaihtoehto keskustalle

Lahti valitsi perussuomalaiset aikanaan, koska koki puolueen hyväksi vaihtoehdoksi keskustalle. Hän uskoi sen hoitavan maaseudun ihmisten hätää ja pettymystä. Vetelissä perussuomalaiset oli hänen mukaansa aito vaihtoehto, jolla oli sananvaltaa ja takanaan hyvää asiapolitiikkaa.

– Konservatiiviset arvot, perinteiden kunnioitus, maaseudun puolesta ja kuitenkin pieni anarkismi mukana. Pieni.

Muutosta tapahtui jo 2011 eduskuntavaaleissa. Ensimmäinen jytky oli vaihtoehtoa keskustalle, ja maaseudun ääni kanavoitui. Nuiva rintama sai kuitenkin läpi myös halla-aholaisia.

Viimeistään asiat muuttuivat vuonna 2015, kun isot turvapaikanhakijamäärät ja Euroopan kehitys toivat puolueen riveihin niin paljon yhteiskuntaan pettyneitä, että touhu lähti Lahden mukaan lapasesta.

Lahti sanoo, että nuiva asenne maahanmuuttajiin ja pakolaisiin alkoi näkyä paikallisesti jo aiemmin. Hän päätti silti kestää valtuustokauden loppuun. Sitten tuli tilaisuuksia, jotka vetivät puolueen mainetta ja Vuokkoa sen mukana sellaiseen suuntaan, ettei hän voinut enää seistä rivissä.

– Se ei ollut enää mun perussuomalaisuutta.

Vuokko Lahti puolusti omassa kunnassaan pakolaisten ja pienessä määrin jopa turvapaikanhakijoiden ottamista "ainoana perussuomalaisena suvakkina", ja hänen perheensä koki sen vuoksi kovia.

– Niitä piirteitä pelkään nyt todellakin valtakunnallisesti.

Onko tulevaisuuden puolue jotain muuta kuin puolue?

Lahti erosi perussuomalaisista jo keväällä, protestiksi näyttävästi. Hän sanoo tietävänsä monia, jotka ovat joko lakanneet toimimasta aktiivisesti tai jättäneet vain hiljaa jäsenmaksun maksamatta.

Eropäätös oli kipeä, haikea ja raskas, mutta olo myös valtavan helpottunut. Puolue oli muuttunut vuosien varrella niiin rajusti, ettei Vuokko voinut omien sanojensa mukaan katsoa itseään enää peilistä. Nyt hän kokee voivansa olla taas oma itsensä eikä hän enää värity toisten mielipiteiden kautta.

Silti Lahti kokee kodittomuuden tunnetta: mikään puolue ei istu omiin ajatuksiin. Keskusta on hänelle liian iso ja vahva valtapuolue, sillä Lahti on halunnut olla aina altavastaajan puolella.

Vuokko Lahti on miettinyt jopa sitä, halutaanko enää liittyä puolueisiin. Vai olisiko tämä oikea aika joidenkin asioiden liikkeille, sellaisten kuin Vetelissä kyläkouluasioiden jälkimainingeissa syntyneen Pro Vetelin tai Pietarsaaressa aktiivisen Pro Pietarsaaren? Vai voisiko parhaiten vaikuttaa tavallisena kansalaisena pitämällä vain kovaa ääntä.

– Sekin on tärkeää: että on yksittäisiä ihmisiä, jotka uskaltavat, sanoo Lahti.

Jos tiistaina syntyneen eduskuntaryhmän Uuden vaihtoehdon pohjalta rakentuisi uusi puolue, se voisi olla myös Lahden vaihtoehto.

– Sellainen ailahdus syntyi rinnassa...

Soinin ei puoluetta tarvitse perustaa, hän on antanut politiikalle jo niin paljon, että voi halutessaan elää jo tavallista elämää, sanoo Vuokko Lahti. Mutta maltillisten henkilöiden perussuomalainen puolue, jolla on sopiva ohjelma, sille olisi kysyntää:

– Jos minä en sitä tarvitse, on varmasti ihmisiä jotka tarvitsevat, sanoo Lahti.

Maahanmuutto ei ole kaikkialla mikään iso asia

Hän on yhä myös "ihan hirveän surullinen" puolueesta luopumisestaan. Puolueohjelman takana hän voisi yhä seistä, mutta ihmisten käytös ei ole enää samaa.

Hän pelkää puolueen taustalla olevaa, hallitsematonta voimaa.

– Pelkään, ettei sellaista arvojohtamista tai auktoriteettia löydy, että saataisiin se massa pidettyä aisoissa.

Lahti sanoo, ettei maahanmuuttokriittisyys esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla ole mikään iso juttu. Isoissa kaupungeissa voi toki olla toisin. Maahanmuuttokriittisyys on osa puoluetta, ja töitä on tehty, jotta hallitsematon maahanmuutto saatiin hallintaan, sanoo Lahti. Se on tehtävä hänen mukaansa eleettömästi taustalta, neuvotellen ja sovittelevasti. Ei uhoten tai öykkäröiden.

Putoaminen hallituksesta herätti Lahdessa paljon ja monenlaisia ajatuksia. Kenttäväki valitsi Halla-ahon, ja muut tekivät omia ratkaisujaan. Lahti ymmärtää kenttää, mutta myös sen, että Suomessa toimitaan pelisääntöjen mukaan. Nyt mukana on piirteitä, jotka eivät niitä täytä.

Kuten ihailemansa Timo Soini hänen mukaansa voisi sanoa: Sitä saa mitä tilaa.