Perussuomalaisten lauantainen puheenjohtajavaihdos johti hallituksen kriisin maanantaina. Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) totesivat iltapäivällä tiedotustilaisuudessa, että keskusta ja kokoomus eivät voi olla samassa hallituksessa Jussi Halla-ahon johtaman perussuomalaisten kanssa.
Sipilä ja Orpo perustelivat päätöstään useilla syillä. Tärkeimmäksi niistä näytti nousevan puheenjohtajien väliset arvoerot. Sipilän mukaan oli kyseenalaista, olisiko perussuomalaisten kanssa löytynyt riittävää yksimielisyyttä kaikissa eteen tulevissa tilanteissa. Epäluuloja herättivät myös tulevat ministerinimitykset ja Halla-ahon aikomus jakaa hallituksen johtokolmikon tehtäviä varapuheenjohtajille.
Halla-aho kommentoi Sipilän ja Orpon ratkaisua maanantaina vain kerran, tyylilleen uskollisena Facebookissa. Hän kertoi tehneensä Sipilälle ja Orpolle selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille, mutta edellyttäen, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni. Halla-ahon mukaan Sipilä ei kuitenkaan suostunut tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa.
Perussuomalaisten uudet varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari, Teuvo Hakkarainen ja Juho Eerola sanoivat, että puolue olisi halunnut jatkaa hallituksessa. Huhtasaaren mukaan Kesärannan neuvottelut näyttivät olleen vain kulissia.
Miten tästä eteenpäin?
Sipilä aikoo pyytää hallituksen eroa kuultuaan ensin eduskuntaryhmiä. Tämä tapahtuu tiistaina. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen varautuu kutsumaan eduskuntaryhmät pohtimaan hallitusneuvotteluja mahdollisesti jo tiistai-iltana.
Sipilä yrittää saada maahan mahdollisimman nykyisen kaltaisen hallituksen ja nopeasti. Prosessista tarkemmin täällä. Liki varmana on pidetty RKP:n ja KD:n tuloa hallitukseen. Molempien ehtona ovat hallitusohjelman muovaaminen. Muut oppositiopuolueet eli SDP, vihreät ja vasemmistoliitto ilmoittivat, että tie hallitukseen käy vain uusien vaalien kautta.
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi hallituskriisiä muun muassa sanomalla, että ensin hallitus tulisi saada aikaiseksi nykyisellä eduskunnalla. Niinistö myös kertoi toivovansa pikaisia hallitusneuvotteluja.