Perussuomalaisten Lapin piirin puheenjohtaja Matti Torvinen vakuuttaa kentän olevan puolueen uuden puheenjohtajan Jussi Halla-ahon takana.
Torvinen kannatti Sampo Tervoa ja kertoo puolueväen olleen hetken ajan hämmennyksissä, kun vaalitulos lauantaina selvisi.
– Olihan se aika jysäys, kun selvisi, että Halla-aho voitti noinkin rajulla äänten enemmistöllä. Kyllähän siinä porukka tietenkin vähäksi aikaa hämmentyi, sanoo Torvinen.
Torvinen uskoo, että muiden puolueiden edustajat luopuvat Halla-ahoon mahdollisesti kohdistuvasta epäluulosta.
– Itse uskon, että kun muut puolueet tapaavat Halla-ahon ja juttelevat hänen kanssaan he ymmärtävät, että ei hän ei ole se millainen kuva hänestä on julkisuudessa luotu. Hän on erittäin älykäs ja terävä mutta tasapainoileva. Kuten hän (Halla-aho) eilen (sunnuntaina) sanoi ei hallituksesta ero tai hallituksessa pysyminen ole itseisarvo vaan se, että pystytään tekemään kompromisseja.
Torvinen kannattaa Halla-ahon ajatuksia maakuntien laajemmmasta itsehallinnosta. Torvinen haaveillee jopa samanlaisista oikeuksista kuin Ahvenanmaalla on.
Torvinen pyrki aiemmin puolueen varapuheenjohtajaksi, mutta vetäytyi kisasta toukokuun piirikokouksessa.