Hallituksen tilanne
Pääministeri Juha Sipilä sanoo, että maanantaina selviää, voiko hallitus jatkaa työtä. Hallituksessa on 3 puoluetta, Sipilän oma puolue keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset.
Perussuomalaisten puheenjohtaja vaihtui lauantaina. Uusi puheenjohtaja on Jussi Halla-aho, joka ei halua maahanmuuttajia Suomeen. Hän toivoo myös, että Suomi eroaa Euroopan unionista.
Keskusta ja kokoomus ovat eri mieltä Halla-ahon kanssa monista asioista. Siksi hallituspuolueiden johtajat keskustelevat yhteistyöstä maanantaina.
RKP:n presidenttiehdokas
Ruotsalaisen kansanpuolue eli RKP on valinnut puolueen presidenttiehdokkaan. Ehdokas on Nils Torvalds.
Torvalds on yksi Suomen edustajista Euroopan parlamentissa. Hän on 71-vuotias.
Presidentinvaalit järjestetään ensi vuoden tammikuussa. On melko varmaa, että vaalit voittaa nykyinen presidentti Sauli Niinistö, joka haluaa vielä jatkaa Suomen presidenttinä.
Ranskan vaalit
Ranskassa on ollut sunnuntaina vaalit. Ranskalaiset ovat äänestäneet nyt parlamenttivaaleissa. Nyt oli parlamenttivaalien ensimmäinen kierros, toinen kierros on viikon päästä.
Vaalit ovat tärkeät Ranskan uudelle presidentille Emmanuel Macronille. Macron tarvitsee parlamentin tuen, kun hän haluaa muuttaa Ranskan politiikkaa.
Mielipidekyselyt ennustavat, että Macronin puolue menestyy vaaleissa hyvin. Monet ranskalaiset ovat tyytyväisiä uuteen presidenttiin. Macron aloitti Ranskan presidenttinä toukokuussa.
Teitittely
Teitittely on suomen kielessä vaikeaa. Milloin yhdelle ihmiselle pitää sanoa "te"?
Asia on vaikea monille maahanmuuttajille, jotka opiskelevat suomea. Mutta myös suomalaisten on vaikea päättää, ketä ja milloin he teitittelevät.
Monet ajattelevat, että vanhoja ihmisiä teititellään. Mutta on vaikea päättää, kuka on vanha. Siksi monet suomalaiset kiertävät ongelman. Moni on kuullut esimerkiksi kaupassa kysymyksen: Mitä saisi olla? Myyjä yksinkertaisesti jättää kysymyksestä pois sanan "teille" tai "sinulle".
Suomen kielessä teititellään paljon vähemmän kuin esimerkiksi venäjän, ranskan tai saksan kielessä. Suomessa on hyvä muistaa, että puhe voi olla kohteliasta myös ilman teitittelyä. Katse ja eleet kertovat paljon.