Perussuomalaisten hallituskumppanit, kokoomus ja keskusta, miettivät hallitusyhteistyön jatkoa Jussi Halla-ahon tultua valituksi perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi.
Mahdollisuuksien joukossa on, että arvoristiriitojen vuoksi edellytyksiä yhteistyön jatkamiselle ei löydy ja hallituksesta lähteville perussuomalaisille joudutaan etsimään täydennystä nykyhallituksen ulkopuolelta.
Esimerkiksi RKP on jo väläyttänyt mahdollisuutta keskustella sille kelpaavista hallitusohjelman muutoksista. Jos myös kristillisdemokraatit saataisiin mukaan, Juha Sipilän (kesk.) hallitus saisi niukan yhden paikan enemmistön eduskuntaan.
Jos täydentäminen ei tuottaisi toimintakelpoista hallitusta, saisi pääministeri Sipilä todennäköisesti tehtäväkseen uuden hallituksen muodostamisen uuden hallitusohjelman pohjalta.
Äärimmäisenä vaihtoehtona uudet vaalit
Viimeisenä vaihtoehtona olisi umpikuja, jonka vuoksi pääministeri ehdottaisi tasavallan presidentille uusia eduskuntavaaleja. Presidentti voi hajottaa eduskunnan pääministerin perustellusta esityksestä kuultuaan ensin eduskuntaryhmiä. Seuraava hallituksen muodostaja riippuisi eduskuntavaalien tuloksesta.
Uudet eduskuntavaalit pitäisi järjestää aikaisintaan ensimmäisenä sunnuntaina vähintään 50 päivän ja enintään 75 päivän kuluttua eduskunnan hajottamispäätöksestä.
Eduskunnan hajottaminen on ollut Suomessa harvinaista. Presidentti on määrännyt eduskunnan hajoitettavaksi vain seitsemän kertaa, viimeksi vuonna 1975.