Mistä on kyse?

Perussuomalaisten jakautuminen puoluekokouksen alla näkyy rajusti Satakunnassa. Piirin puheenjohtaja, entinen eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti ei tue saman piirin kansanedustajaa Laura Huhtasaarta puolueen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.

Perussuomalaisten jyrkän maahanmuuttovastaisen siiven puheenjohtajaehdokas Jussi Halla-aho on kertonut haluavansa nostaa Huhtasaaren ykkösvarapuheenjohtajaksi. Joutsenlahti on eri linjoilla.

– Kannatan Jussi Niinistöä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi jatkuvuuden turvaamiseksi, Joutsenlahti sanoo.

Puheenjohtajaksi Anssi Joutsenlahti kannattaa Sampo Terhoa. Hän ei ota kantaa muihin varapuheenjohtajuuksiin.

– Siellä on paljon hyviä ehdokkaita, Joutsenlahti sanoo.

Hajoaako puolue?

Perussuomalaisten hajaantuminen eri leireihin näkyi jo aiemmin, kun toinen satakuntalainen kansanedustaja Ari Jalonen ilmoitti haluavansa, että puheenjohtajaksi valitaan Sampo Terho.

Useat vaikutusvaltaiset perussuomalaiset sekä valtakunnanpolitiikassa että Satakunnassa ovat arvioineet, että Halla-ahon valinta voi johtaa jopa puolueen hajoamiseen.

Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan perussuomalaisten puoluekokouksessa Jyväskylässä viikonloppuna.