Mistä on kyse?
Rauman kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikkaa kärkkyy kaksi nimeä, Kalle Leppikorpi (sd.) ja Rainer Lehti (sd.). Paikka kuuluu puolueiden välisten neuvottelujen perusteella sosiaalidemokraateille.
Leppikorpi on toiminut Rauman sosiaalidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana. Rainer Lehti puolestaan toimi viime vuoden loppupuolelle saakka kaupunginhallituksen puheenjohtajana ennen yllättävää eroaan.
Lehden jälkeen kaupunginhallituksen johtoon nousi Pekka Wallenius, joka ei ole käytettävissä uudelle kaudelle.
Päätös viikonloppuna
Rauman demarit tekevät päätöksen kaupunginhallituksen puheenjohtajasta kokouksessaan sunnuntaina. Myös muita nimiä voi vielä tulla esille.
Kokouksessa joudutaan ottamaan huomioon muun muassa se, että Rainer Lehdellä on runsaasti vastustajia valtuuston enemmistön muodostavassa porvarikoalitiossa.
Lehti jätti kaupunginhallituksen ovet paukkuen ajauduttuaan ristiritoihin muun muassa kaupunginjohtajan kanssa. Tätä ennen hänellä oli syviä erimielisyyksiä kokoomusta edustaneen ja kaupunginhallituksen jättämään joutuneen Jyrki Santalan kanssa. Lehden on arvioitu heikentäneen SDP:n asemaa vaalien jälkeisissä paikanjakoneuvotteluissa.
Toisaalta SDP:n riveissä on halua näpäyttää porvareita, jotka eivät hyväksyneet vaalivoiton ottaneille demareille vaalien jälkeen niin vahvaa asemaa kuin demarit olivat itse kaavailleet. Porvariliittoumalla on valtuustossa yhden äänen enemmistö.
Kokoomus: Ei kuulu meille
Rauman kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Samu Vahteristo sanoo, että porvariryhmä ei ole asettanut demareille mitään ehtoja.
– Kaupunginhallituksen puheenjohtajan valinta on SDP:n sisäinen asia, Vahteristo korostaa.
Kokoomus on jo tehnyt omat valintansa luottamuspaikoille, mutta niistä ei vielä kerrota julkisuuteen. Puolueen merkittävin paikka on Rauman kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus.
Virallisesti luottamuspaikat täytetään uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa.