Mistä on kyse?
Kansanedustajat Emma Kari ja Touko Aalto saivat Ylen teettämässä, vihreiden kannattajille suunnatussa kyselyssä molemmat 25 prosentin kannatuksen vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi. Muut ehdokkaat jäivät selvästi kärkikaksikosta jälkeen.
Vihreiden varapuheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Maria Ohisalo sai kuuden prosentin kannatuksen, kansanedustaja Krista Mikkonen viiden, kansanedustaja Olli-Poika Parviainen kolmen ja tutkija Mika Flöjt prosentin kannatuksen.
Peräti 30 prosenttia vastanneista ilmoitti kuitenkin, ettei vielä osaa sanoa, kenet haluaa vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi.
Kysely tehtiin Taloustutkimuksen internetpaneelissa 31.5.–1.6. Siihen vastasi 272 vihreiden kannattajaa. Virhemarginaali on kannastaan epävarmojen osuuden ja otoksen suuruuden vuoksi peräti noin 6 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Samassa kyselyssä kysyttiin myös, onko ehdokkaan sukupuolella merkitystä. Vastaajista 34 prosenttia oli sitä mieltä, että siitä on enemmän etua kuin haittaa, jos ehdokas on nainen. Vastaavasti vain kolme prosenttia oli sitä mieltä, että siitä on enemmän etua kuin haittaa, jos ehdokas on mies.
Kyselyssä ilmeni myös, että siitä on selvästi enemmän etua kuin haittaa, että ehdokas on kotoisin muualta kuin pääkaupunkiseudulta. Emma Kari on kotoisin pääkaupunkiseudulta, Touko Aalto puolestaan Jyväskylästä.
Kärki pysynyt samana
Viime viikkoina tehdyissä muiden medioiden kyselyissä puheenjohtajaehdokkaiden kärki on ollut sama kuin Ylen kyselyssä. MTV:n vihreiden piirihallituksille tekemässä kyselyssä suosituin ehdokas oli Aalto ja häntä seurasivat Kari, Mikkonen ja Ohisalo.
Lännen median kyselyssä taas järjestys oli Aalto, Kari, Ohisalo ja Mikkonen.
Tänään julkaistussa Uutissuomalaisen mielipidemittauksessa puolestaan Kari oli suosituin ja Aalto toisella sijalla.
Vihreät valitsevat uuden puheenjohtajan jäsenäänestyksellä, jonka tulos julkistetaan Tampereen puoluekokouksessa 17. kesäkuuta.
Vihreiden sääntöjen mukaan puheenjohtaja voidaan valita enintään kolmelle kaksivuotiskaudelle. Näin ollen nykyinen puheenjohtaja Ville Niinistö ei voi enää olla ehdolla.
Vihreiden puheenjohtajaehdokkaat, kansanedustajat Emma Kari ja Touko Aalto ovat A-studion haastattelussa ma 5.6. klo 21.00 TV1. #yleastudio